![]() |
Elämänlaatua!! |
Ensimmäinen pätkä on enää seitsemän viikon päässä - vaan kuka mitään laskee. Minulla on ilo mennä toisena lomapäivänäni tekemään erikoistumiseen osana kuuluvaa tenttiä, mutta sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä miehen kanssa muutaman päivän lepolomalle.
Vaikka lomaa on kaksi viikkoa, tavallisen elämän ollessa tiukkatahtista, haluan viettää suuren osan lomaa kotona, voisi esimerkiksi siivota... maksaa laskuja, hakea kansalaisuutta, laittaa ruokaa - tai leikkauttaa hiukset. Nähdä jopa kavereita?? Eksoottista.
Kunnon irtiotto tuntuu silti tarpeelliselta myös. Kriteereinä on riittävän lyhyt välimatka Chicagosta, että ajo tai lento 2-3 yöksi kannattaa (sanoisin että max 4-5 tuntia suuntaansa), ja kohde, jossa voi tehdä jotain, mielellään luonnossa, mutta ei ole houkutusta juosta nähtävästä toiseen aamusta iltaan. Kaunis, lämmin sää olisi plussaa (ja etelään suuntaaminen on sen vuoksi ykkössijalla ilmansuunnista) mutta kuka keleistä koskaan tietää, hurrikaanilta olisi kiva välttyä. Ykköskriteerinä olisi vaatimattomasti rentoutumistakuu. ;)
Ehdotuksia?
Blue Ridge Parkway Appalakit. Joku B&B ja hyvää ruokaa sekä taivallusta metsissä.
ReplyDeletehttp://www.vacreepertrail.com/index.html
Blue Ridgelle olisi mulla jo teemalaulukin opittuna vanhasta yläasteen laulukirjasta. :) Edellinen itärannikon vierailu suuntautui Shenandoahiin joten tämä jatkaisi teemaa... Parhaillaan mulla on metsä vs. meri vaakakupeissa. Veri vetää meren äärelle mutta Sandy, Irene ja kumppanit vilkkuu mielessä.
Deletehttp://m.exploreboonearea.com
ReplyDeleteSorry, iPad ei oikein taivu linkityksiin, pakko laittaa yksi kerrallaan
ReplyDeletehttp://www.blueridgeparkway.org
http://www.exploreasheville.com
ReplyDeleteLake Placid! Ihana!
ReplyDeleteHassua, luulin tähän saakka, että Lake Placid on Kanadan puolella! Millaistakohan siellä on lokakuun lopussa? Pohjoinen ulottuvuus on edelleen harkinnassa myös, mutta kylmään-harmaaseen ei toisaalta huvittaisi lähteä, sitä saa Chicagossakin. Kaunista on pikaisen googlauksen perusteella kyllä!
DeleteColoradoooo!! Mulla ei ole töitä, voin toimia paikallisoppaana. :D Täällä ei ole merta, mutta lokakuussa pitäisi ruska olla parhaimmillaan, ja hei vuoret, vuoret...
ReplyDeleteJaa Colorado! Miten houkutteleva paikallisopastarjous!! :D Vieläkö on ruskaa marraskuun ekalla viikolla, entä mikä on lumen todennäköisyys?? :)
DeleteTodennäköisesti ruska on siinä vaiheessa ohi, mutta lunta on lähestulkoon varmasti, koska yleensä Trail Ridge Road suljetaan lumen takia lokakuussa. Jos laskettelu kiinnostaa, niin hiihtokeskuksista Copper Mountain pitäisi aueta lokakuun lopussa. Vapitit ovat tuossa vaiheessa laskeutuneet alas Estes Parkiin, eli niitäkin näkee melkein varmasti, ja lumesta huolimatta trailit ovat avoinna ja hevosillakin pääsee.
ReplyDeleteTää on tainnut tähän mennessä olla tällaista blogikommenteissa huutelua, mutta jos Colorado oikeasti alkaa kiinnostaa "sanoista tekoihin"-tasolla niin laita mailia. :)
Joudun tunnustamaan että kysyin lumen todennäköisyyttä koska mielellään vältettäisiin se. :D Mutta lumi vuorilla on hieman eri kuin chicagolainen harmaa talven alku. Laitan mailia jos päädytään sinne päin tulemaan! Olisi kyllä hienoa tavata livenä. Ellei tällä lomalla, niin toivottavasti olet Coloradossa sitten kun sinne väistämättä jälleen tullaan (ed. kerrasta jo 5.5 vuotta). On siteitä sinne päin plus se luonto ihan itsessäänkin vetää puoleensa. Vaan ehkä toisena vuodenaikana. :)
Delete