Kaffepaussi

Olin osastotiimissä neljä viikkoa, ja neljästä viikosta kolmena erikoislääkärinä oli tohtori See. Se yksi viikko, jolloin erikoislääkärinä oli tohtori Aa, oli ainut lähellekään siedettävä viikko, eikä ollenkaan sattumalta, jos minulta kysytään. Päivystin sen siedettävän viikon perjantain (iltapäivä-kahdesta aamukuuteen), ja iltapäivä oli mainion rauhallinen. Ehdin pitää kaffepaussin: Ei suinkaan ainut kahvitauko jakson aikana, mutta ainut johon oli oikeasti aikaa. Kahvia ja sitä tuhokseni koituvaa suklaapuddinkia, ja oikeutin tämän fennoskandijuurillani. Kunnioitan kulttuuriperimääni, sillä mikä on suomalainen (tai ruotsalainen) työpaikallaan ilman kahvia ja pullaa tai pullankorviketta, edes kerran vuodessa?

Kahvit juotua ei hakulaite ollut vieläkään laulanut, joten lähdin nauttimaan keväisestä päivästä ja ottamaan muutaman tuhokuvan.  

Sairaala uudistuu. Saimme 30 miljoonan dollarin pääomarahan sairaalan infrastruktuuriin sijoitettavaksi, ja vaikka minulla olisi mitä parhaimpia itsekkäänpuoleisia ehdotuksia rahan käyttämiseksi muulla tavalla kuin mm. klinikkarakennuksen seinän koristeleminen valoilla ja sairaalan logolla, tämä ensimmäinen vaihe ilahduttaa kaikkia. 

Entinen asuntolarakennus toimi klinikkana, tai kuten siellä työskennelleet kertovat, ei toiminut mutta siihen sitä käytettiin. Purkutyöt ovat edenneet vauhdilla, ja ennen ensilunta paikalla pitäisi olla puistikko. Puistolounaita ja -kaffepausseja odotellessa!

Hermot ja taudit

Bongasin tällaisen Facebookista: 

Huvitti.

Eräs hermojen keskittymä on ollut viime ajat Chicagon länsipuolen sydämessä, tarkemmin sanottuna meidän sairaalassa. Kuinka ollakaan rauhallisemmista elintavoista ei ole ollut tietoakaan, vaan joka ateria on syöty hätäisesti. Potilaita on hoidettu kiihkeää tahtia, ylenmääräisesti henkisiä kykyjä ponnistaen (vaikka rahallista lisähyötyä siitä ei ole tiedossa) ja lopulta tuntuu että potilaiden turvallisuuden kustannuksella. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä se urakka loppui, ja kun seuraavan kerran olen osa osastotiimiä muuten kuin tuuraajana (5 vuoroa), olen tokavuotinen. Sopimus on allekirjoitettu jo.

Sopimus on allekirjoitettu, joten eivät potkine minua pihalle, eikä minulla liene varaa lähteä lätkimään. Hah - ei minulla sentään sellaiseen olisi erityisemmin halua, mutta viimeiset neljä viikkoa koettelivat muutakin kuin työnteon määrällistä sietokykyä. Myös suomalainen luontoni pääsi esille, ja kävi ilmi etten ole riittävän amerikkalaistunut hyväksyäkseni seniorini todennäköisesti hyvää tarkoittaneen neuvon nauraa enemmän, sitten jaksaa paremmin.

Valitettavasti olen tosiaankin suomalainen, ja nauraminen ei kuulu siihen valikkoon, jonka klikkaan esille kun sataa niskaan sitä itseään päivästä toiseen - tai kun löydän itseni toisena päivänä peräkkäin seisomasta potilaani virtsaläkätössä. Sarkasmini ei ihan auennut kaikille. Kun mukaan lasketaan vielä suomalaisuuteni piirre, josta olen kaikkein ylpein, nimittäin kuville kumartelemattomuus ja siitä juontuva suorien sanojen sanominen myös senioreilleni, olen ilmeisesti saanut erään johtavan tahon huolestumaan hyvinvoinnistani.

Tiedättekö sen ilmiön, kuinka suomalaislapset joutuvat huolen kohteeksi kun eivät ole tarpeeksi äänekkäitä amerikkalaisessa lapsiryhmässä? Mutta ovat suomalaisittan ihan normaaleja ehkä vähän ujoja. Vähän sama taisi käydä minulle, mutta toisin päin. En nimittäin ole masentunut, ahdistunut, uneton (nyt kun taas on aikaa nukkua), enkä burnoutissa. Olen vain kiukkuinen siitä mihin pisteeseen meidät työnteolla ajetaan, kuinka vähän todellista koulutusta ja opiskelua siinä enää ehtii ja kuinka harva todella on valmis tekemään mitään asioiden muuttamiseksi - tai auttamaan töihin hukkuvia. Ja tiedän vielä senkin, mihin sublimoin kiukkuni, minä ja muut ekavuotiset: Ensi vuonna asiat ovat toisin, vaikka vain siksi että otamme asiat omiin käsiimme.

Vaikka tällaista jos tarpeen tulee:

Mutta nyt lienee parasta pitää suu kiinni muiden kuin kultaakin kalliimpien 1.-vuotiskollegojen seurassa muutama viikko paitsi nauraakseni oikeissa kohdissa ja usein - ainakin niin kauan kunnes saadaan kolmasvuotiset valmistuneeksi ja pois tieltä.