Tuesday, April 21, 2015

Kaffepaussi

Olin osastotiimissä neljä viikkoa, ja neljästä viikosta kolmena erikoislääkärinä oli tohtori See. Se yksi viikko, jolloin erikoislääkärinä oli tohtori Aa, oli ainut lähellekään siedettävä viikko, eikä ollenkaan sattumalta, jos minulta kysytään. Päivystin sen siedettävän viikon perjantain (iltapäivä-kahdesta aamukuuteen), ja iltapäivä oli mainion rauhallinen. Ehdin pitää kaffepaussin: Ei suinkaan ainut kahvitauko jakson aikana, mutta ainut johon oli oikeasti aikaa. Kahvia ja sitä tuhokseni koituvaa suklaapuddinkia, ja oikeutin tämän fennoskandijuurillani. Kunnioitan kulttuuriperimääni, sillä mikä on suomalainen (tai ruotsalainen) työpaikallaan ilman kahvia ja pullaa tai pullankorviketta, edes kerran vuodessa?


Kahvit juotua ei hakulaite ollut vieläkään laulanut, joten lähdin nauttimaan keväisestä päivästä ja ottamaan muutaman tuhokuvan.  


Sairaala uudistuu. Saimme 30 miljoonan dollarin pääomarahan sairaalan infrastruktuuriin sijoitettavaksi, ja vaikka minulla olisi mitä parhaimpia itsekkäänpuoleisia ehdotuksia rahan käyttämiseksi muulla tavalla kuin mm. klinikkarakennuksen seinän koristeleminen valoilla ja sairaalan logolla, tämä ensimmäinen vaihe ilahduttaa kaikkia. 


Entinen asuntolarakennus toimi klinikkana, tai kuten siellä työskennelleet kertovat, ei toiminut mutta siihen sitä käytettiin. Purkutyöt ovat edenneet vauhdilla, ja ennen ensilunta paikalla pitäisi olla puistikko. Puistolounaita ja -kaffepausseja odotellessa!

No comments:

Post a Comment