Kaffepaussi

Olin osastotiimissä neljä viikkoa, ja neljästä viikosta kolmena erikoislääkärinä oli tohtori See. Se yksi viikko, jolloin erikoislääkärinä oli tohtori Aa, oli ainut lähellekään siedettävä viikko, eikä ollenkaan sattumalta, jos minulta kysytään. Päivystin sen siedettävän viikon perjantain (iltapäivä-kahdesta aamukuuteen), ja iltapäivä oli mainion rauhallinen. Ehdin pitää kaffepaussin: Ei suinkaan ainut kahvitauko jakson aikana, mutta ainut johon oli oikeasti aikaa. Kahvia ja sitä tuhokseni koituvaa suklaapuddinkia, ja oikeutin tämän fennoskandijuurillani. Kunnioitan kulttuuriperimääni, sillä mikä on suomalainen (tai ruotsalainen) työpaikallaan ilman kahvia ja pullaa tai pullankorviketta, edes kerran vuodessa?

Kahvit juotua ei hakulaite ollut vieläkään laulanut, joten lähdin nauttimaan keväisestä päivästä ja ottamaan muutaman tuhokuvan.  

Sairaala uudistuu. Saimme 30 miljoonan dollarin pääomarahan sairaalan infrastruktuuriin sijoitettavaksi, ja vaikka minulla olisi mitä parhaimpia itsekkäänpuoleisia ehdotuksia rahan käyttämiseksi muulla tavalla kuin mm. klinikkarakennuksen seinän koristeleminen valoilla ja sairaalan logolla, tämä ensimmäinen vaihe ilahduttaa kaikkia. 

Entinen asuntolarakennus toimi klinikkana, tai kuten siellä työskennelleet kertovat, ei toiminut mutta siihen sitä käytettiin. Purkutyöt ovat edenneet vauhdilla, ja ennen ensilunta paikalla pitäisi olla puistikko. Puistolounaita ja -kaffepausseja odotellessa!

Vanha rakennus elää ja sairaalassa haisee

Ensikäyntini sairaalalle tapahtui pari päivää ilmojen kylmenemisen jälkeen viime vuonna. Oli vähän balanssi hakusessa lämmityksen kanssa, ja hikoilin koko haastattelupäivän jakussa. Viime viikolla hypättiin nihkeästä 25°C päivästä suoraan reiluun kymmeneen ja kalseaan vihmaan. Tulipa mieleen viimevuotinen käyntini ja lämmityksen käynnistäminen. Se tapahtunee kalenterin, ei sään mukaan, ja niinpä perjantaina paleltiin luennoilla yksissä tuumin, kun keskusilmastointi puhalsi luokkaan kylmää ilmaa ikkunoista puskevan lisäksi. 

Huomasin myös koko sairaalan hajumaiseman muuttuneen sään myötä. 

Uusimmasta rakennuksesta ulos auringonlaskuun
Vasemmalla yläkulmassa vanhinta(?) rakennusta.

Kuljen joka päivä parkkihallista pääovelle, pääovelta päivystyskoppiin, jossa meidän kaapit on, ja sieltä kolmannen rakennuksen läpi neljänteen, uusimpaan, jossa suurin osa osastoista sijaitsee. Paitsi että osaan sokkeloisen reitin jo unissanikin, aivoihin on painunut myös jokaisen rakennuksen tai kerroksen oma haju.

Parkkihallissa kompensoidaan ylihajusteilla, joita innokas talkkari yhdistelee luovasti. Ällöttää vähän. Myös päivystyskopin käytävällä haisee usen hajusteelta, tänään tosin miehen deodorantilta - joku siis ilmeisesti käyttää kuin käyttääkin päivystyshuoneiden, vanhan hoitajien asuntolan suihkuja? Yhdyskäytävä tuoksuu siltä, miltä sää milloinkin, ja lämpötila on samoin huonosti säädelty. Vanhan sairaalan läpi kulkiessa mietin kerta toisensa jälkeen, voiko olla, että täällä ei ole homevaurioita. Huono eristys suojannee. Ja viimeistään haju muistuttaa, että pitää leimata "kellokortti".

Tässä huoneessa on aina
tunkkaista.

Sitten kun pääsen uusimpaan rakennukseen, haistan enää steriiliä sairaalaa. Niin myös viikonloppuna, kun koko muu kompleksi tuntui vaihtaneen hajumaailmaa kylmän ilman myötä. 

Alkaa tuntua kotoisalta siellä, hajuista piittaamatta. Tutulta tuntuu myös vähän orpo ensimmäisen päivän tunne. Tänään aloitin ensimmäisen lastentautien jakson. Minnesotalaislähtöinen erikoislääkäri tunnisti minut nimen perusteella suomalaiseksi, lastentaudit käyttävät edelleen paperisia potilaskansioita mutta osasin varautua ja ostin lisää mustia kyniä - vain musta muste kelpaa - ja osastolla lienee enää yksi tai kaksi joilla ei ole enteroviruksen aiheuttamaa hengitystieinfektiota (traumapuolella kai).