Kesän paras

Amerikkalaisen isänpäivän kunniaksi väsäsin edellisenä päivänä kerätyistä mansikoista varmaan elämäni ensimmäistä kertaa yksin alusta loppuun mansikkakakun. Tyylipisteitä ei tullu, mutta ei tarvittukaan. Taisi maistua kaikkein parhaiten minulle itselleni vaikka muiltakin kehuja tuli, mutta niin se usein on kaikenlaisten suomalaisherkkujen kanssa. Ei se mitään, jää enemmän mulle. Ja kuinka ihanaa olikaan syödä kakkua, jonka kuorrutteen rippeitä lautaselta nuollessa ei heti ala kaduttaa, että mitä tulikaan suuhun pistettyä. (Kun se on rehellistä täyskermaa. Paitsi nuo trötöt joiden piti korvata pursotus. Virhe! Painepurkkikerma lässähtää vartissa!) Amerikkalaiset kakut on totisesti yksi kulttuurisokin aihe. Ne kun eivät ole täytekakkuja, vaan kuorrutuskakkuja, eikä hillot ja marjat tai mikään missä voisi olla jotain hyviäkin ravintoarvoja, kelpaa kakkuun.

Lauantain marjanpoiminnasta ei sitten tullutkaan kuvia. Täällä on mansikka-aika melkein lopussa, ja kun vielä on ollut kesä lähellä ennätysmärkää, mansikkamaalla oli surullisen paljon mätiä mansikoita. Lopulta löytyi niitä täydellisiäkin onneksi. Olisiko parempaa vapaaviikonlopun viettotapaa kuin ajaa keskelle maissipeltoja, ja opettaa kummipojalle marjanpoiminnan saloja? (Kun mökkireissu Suomeen ei tule kysymykseen.)

Seuraavan lukuvuoden täysipainoista alkua odotellessa olen klinikkavuoroissa, ja nautin myöhäisistä yhdeksältä alkavista aamuista syöden herkkuaamiaisia - mansikoita jugurtissa, mansikoita Nalle-puurossa, ja tietenkin Peppi Pitkätossun aamiainen on tullut syötyä myös. Rehellisesti puhuen luksusta on mikä tahansa aamiainen, jonka syön kotona enkä autossa.

Pakkaseen riitti pari pikkupurkkia mansikkalohkoja ja saman verran hilloa. Kyllä kelpaa.