Tänään Amerikassa

Tänään Amerikan Yhdysvalloissa korkein oikeus päätti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, presidentti puhui Etelä-Carolinassa osavaltion senaattorin hautajaisissa, ja vankikarkuri ammuttiin kuoliaaksi jossain New Yorkin osavaltion pohjoisessa metsässä. Chicagossa sataa, ja minulla on vapaapäivä.

Vankikarkuritarinaa lukuunottamatta merkit ovat selvät: Tänään haen Yhdysvaltain kansalaisuutta.

Vapaapäivän kunniaksi kävin miehen kanssa lounaalla, ja kotimatkalla kotiruokapäivällistä varten (vapaapäivä = terveellistä ruokaa ainakin yhdellä aterialla!) pysähdyin kaupassa hakemassa vielä retiisejä ja keräsalaatinpään. Juuri ennen kaupan pihaan ajoa presidentti oli aloittanut puheensa Rev. Pinkneyn muistotilaisuudessa. Istuin autossa kaupan parkkipaikalla puhetta kuuntelemassa koko sen puoli tuntia jonka puhe kesti. (Vapaapäivän luksuksia!)

Suosittelen kuuntelemaan koko puheen, jos Yhdysvaltain historia ja kansalaisoikeudet kiinnostavat. Tai jos Yhdysvaltain vähemmistöt, eriarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kiinnostavat. Obama toivoo, että viime viikon väkivaltainen hyökkäys olisi avannut silmämme niin menneiden vääryyksien varjoille kuin tänä päivänä jatkuville vääryyksille, ja että tästä hirveästä surmatyöstä voisi seurata uusi tietoisuus epätasa-arvosta ja päättäväisyys toimia sen purkamiseksi. 

Ote puheesta Washington Postin litteroimana:

For too long, we’ve been blind to be way past injustices continue to shape the present. Perhaps we see that now. Perhaps this tragedy causes us to ask some tough questions about how we can permit so many of our children to languish in poverty…

… or attend dilapidated schools or grow up without prospects for a job or for a career.
Perhaps it causes us to examine what we’re doing to cause some of our children to hate.

Perhaps it softens hearts towards those lost young men, tens and tens of thousands caught up in the criminal-justice system and lead us to make sure that that system’s not infected with bias.

… that we embrace changes in how we train and equip our police so that the bonds of trust between law enforcement…

… and the communities they serve make us all safer and more secure.

Maybe we now realize the way a racial bias can infect us even when we don’t realize it so that we’re guarding against not just racial slurs but we’re also guarding against the subtle impulse to call Johnny back for a job interview but not Jamal…

… so that we search our hearts when we consider laws to make it harder for some of our fellow citizens to vote…

… by recognizing our common humanity, by treating every child as important, regardless of the color of their skin…

… or the station into which they were born and to do what’s necessary to make opportunity real for every American. By doing that, we express God’s grace.

Yleensä en usko Amerikan erityislaatuisuuteen. "American exceptionalism" tuntuu isolta valheelta suurten lupauksien maassa, joka polkee heikoimpansa maahan kerta toisensa jälkeen. Mutta sitten on tämä Amerikka, jonka Obama maalaa puheessaan - ei ensimmäisenä eikä ensimmäistä kertaa, mutta se joka vastoinkäymisistä ja taka-askelista huolimatta siintää puheissa ja aatteissa ja unelmissa. Joka tuntuisi utopialta, ellen näkisi ja kuulisi juuri ja juuri riittävästi myös teoista jotka pitävät toivon yllä, että se on mahdollinen.

Päädyin tänne, pääsin töihin, olen täällä jäädäkseni ja haluan olla siinä joukossa, joka pitää toivoa yllä paremmasta tulevaisuudesta. Korkeimman oikeuden portailla laulettiin tänä aamuna täydellisessä harmoniassa Yhdysvaltain kansallislaulu, ja liikutuin siitä lähes kyyneliin. Tunnun löytäneen paikkani täällä, niin konkreettisesti kuin henkisesti ja hengellisesti, joten miksi en täydentäisi pakettia hankkimalla äänioikeuden? (Vaikken ehkä pääsekään Bernie Sandersia äänestämään.)