Radiossa on pariin otteeseen viime päivinä puhuttu uudesta havainnosta, että väsymyksen tilassa keho tuottaa endokannabinoideja (vai miten se mekanismi menikään) niin että ruokahalu kasvaa melkein kuin olisi pilvenpössyttelijän "munchies". Ja kenelle tulee yllätyksenä? Olen taas yhdestä superkiireisestä osastojaksosta toipuessani malliesimerkkinä väsymyksen suklaanhimoa lisäävästä vaikutuksesta. (Kaksi viikkoa keskimäärin neljän tunnin unilla per yö - miten heräilevien lasten vanhemmat jaksaa??? Kolmatta päivää ja vieläkin matkaa täysiin tehoihin.)
Huomasin sitten suklaavälipalaani punaisissa valoissa hypistellessä, että voisin säästää vadelmaherkkuni valmistumiseeni asti. 6/30/17
Hmmmmmmm.... Voisi ja voisi. Pitäisikö?
Ei todellakaan. Voisin ostaa kahviosta uuden säästettäväksi jos myöhemmin harmittaa.
Aito vadelman maku ja mehevyys!
Teki kotimatkasta kulkemisen arvoisen. En edes menettänyt hermoja, vaikka jouduin odottamaan kahden hitaasti kulkevan tavarajunan kulkua kun koti oli enää kulman takana.
PS kun huumeista tuli puhe. Tiesittekö te, että heroiinia voi käyttää muutenkin kuin suoneen? Hiljan pääsin opettamaan tämän seikan eräälle sairaalamme röntgenlääkärille, ja olin vähän hämilläni. Että on meidän sairaalassa töissä eikä tiennyt. Mutta mistä lähtien minä olen sen tiennyt? Onko Suomessa paljon heroiininkäyttäjiä, jotka eivät käytä suonensisäisesti? Oliko tämä yksi niitä lukemattomia asioita, jotka olen huomaamatta omaksunut ensimmäisen parin kuukauden aikana näissä töissä, vai tiesinkö sen jo aiemmin? Se oli joka tapauksessa myös muistutus siitä, että on elämiä ja paikkoja ja ihmisiä, joita huumeet ei kosketa. Heroiinista on tullut niin arkipäiväinen juttu, että välillä hyvä muistaa kuinka täysin absurdia on, että heroiini on minulle täysin arkipäiväinen asia. Turha kai sanoakaan, että samoin suurin osa heroiininkäyttäjistä joita kohtaan, on varsin tavallisia ihmisiä.
Kaksi viikkoa keskimäärin neljän tunnin yöunilla - onkohan lapsiperheissäkään ihan noin rankkaa? :-o Toivon kovasti, että nyt olisi seesteisempi jakso. Koetko, että kykysi selvitä vaativasta työstä vähillä unilla olisi parantunut harjoituksen myötä?
ReplyDeleteJäin miettimään noita kovia huumeita. Oletko työssäsi törmännyt siihen, että kun rahat eivät riitä heroiiniin, aletaan valmistaa krokodilia tai keksitään muita vielä tuhoisampia vaihtoehtoja?
Heroiini on itse asiassa suhteellisen halpaa. Tai siis - onhan se iso menoerä pienituloiselle, mutta halvempaa kuin pillerit. Olen kuullut paljon siitä, kuinka heroiinia jatketaan ties millä, mutta krokodiilista en ole kuullut.
DeleteToisen vuoden haasteet ovat sillä lailla erilaisia, että koen tarvitsevani enemmän unta kuin viime vuonna. Kliinisen työn rutiinista selviää (vähintään tyydyttävästi), mutta tenttiinluku, projektien edistäminen ja sen sellainen vaatii levänneemmän mielen. Ei sillä ettei potilastyössä tarvitsisi ajatella, mutta se on paljon rutiinimpaa ajattelua. Huomaan, että pystyn väsyneenäkin tekemään päätöksiä (kliinisessä työssä kuitenkin on aina rajallinen määrä vaihtoehtoja) mutta en lähettämään sähköpostia seuraavasta kokouksesta, tai hahmottelemaan "yhteisölääketieteen" jaksolle ohjelmaehdotuksia.
Mietin sitäkin, että ensimmäisenä vuonna sitä tsemppasi hirveästi. Tänä vuonna... kaikki tsemppi oli käytetty eikä sitä ole ehtinyt kerryttää enempää! (Ja tulipa pitkä vastaus. P.S. Vaikken ole viime aikoina paljoa kommentoinut, sun blogi ilahduttaa joka kerta! Iloa töihin!)