Terveisiä viime perjantailta:
Huomenna on neliviikkoiseni viimeinen päivä. Tämä on ollut neliviikkoinen, joka jää historiaan. Kun olen 3.-vuotinen, kerron untuvikoille etenkin viimeisestä kahdesta viikosta ja käsken olla valittamatta. Tein viime viikolla 96 tuntia töitä. Tällä viikolla kotona tehdyt työt mukaanlukien lyhyin lepoaika kahden työvuoron välissä oli 2.5 tuntia, ja mies alkoi pelätä mielenterveyteni puolesta kun oli mennyt nukkumaan ennen kotiintuloani ja herätessään löysi minut töiden ääreltä. On tullut aika ilmoittaa työtunnit totuudenmukaisesti valvovalle taholle.
 |
| Tämän pahemmaksi ei voi mennä, luulin |
Tämä ei ole ollut kivaa. Kun vihdoin koittaa lounastauko tai muuten voi vähän hengähtää, ei mielessä pyöri eikä kollegoille puhu mistään muusta kuin siitä kuinka rankkaa on ollut, ja se tekee tästä kaikesta vielä pahempaa. Meistä kukaan ei ole pyörtynyt, mutta kaikki perinteiset opiskelijoille tiukkailusta ja syystä(kin) moittiessa, nukahtamisesta tietokoneen ääreen, itkun pidättelystä erikoislääkärin edessä ja itkuisista tsemppihaleista kohtalotovereiden kanssa, on käyty läpi.
 |
| Tässä ollaan pahimman äärellä. |
Tänään aamulla töihin ajaessa takana tuleva ajoi hyvin hiljaisessa vauhdissa perään. Vahinkoa autolle tuli vähän enemmän kun aamutokkurassa (pommiin nukuttuani) tajusin. Olin vaan onnellinen, että kun lopulta joudun (pikku-)kolariin, se ei ole millään lailla minun syyni.
Eilen aloitin lastenleik-- eikun lastentaudit. Koko osastolla on vähemmän potilaita kuin meillä viime viikolla per erikoistuva. Kolmetoistatuntinen arkipäivystys tänään tuntui lähinnä oleskelulta, ja tylsä olisi tullut ellen olisi tuonut ylijäämätöitä viime viikolta mukanani.
Toipumiseen menee vähän vielä aikaa, mutta siitä on ihan hyvä lähteä, että kun puoli yhdeksältä tulen kotiin valmiiseen päivällispöytään, ei ruuan jälkeen enää tarvitse jatkaa töitä. Voi vaikka pestä pyykkiä, katsoa Larry Wilmoren uutta show'ta netistä ja valittaa blogissa kuinka paljon on tullut tehtyä töitä.
No huhhuh! Mulla on ollut taukoa blogin seuraamisesta, mutta onhan siis niin että tää on joku erikoistumisvaiheen piinapenkki etkä ole tuomittu tällaiseen tahtiin eläkeikään saakka?
ReplyDeleteTytti
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään neuvotteluvaraa työpaikkani suhteen. Kun valmistun 2.5 vuoden päästä (ei sillä että laskisin), tilanne on toinen ja tavoitteena on alle 60-tuntiset työviikot viimeistään 5 vuoden sisällä valmistumisesta. :)
DeleteOn kyllä tuntimäärät siellä aivan erilaiset kuin Suomessa erikoistuvalla! Täälläkin tuntuu paljolta jos joutuu enemmän kuin kerran viikossa päivystämään, vaikka meillä syksyllä aloitettiin uusi päivystyssysteemi, jossa myös päivystystä edeltävä päivä on vapaa -arkipäivystykset siis vain 18-20 h se aikaisemman 24-26 h sijaan. Ja töitä ei kotiin tarvitse juurikaan ottaa, pääsääntöisesti kotiin pääsee 4-5 välillä. Taitaa toi USAn systeemi karsia heikot vahvoista aika tehokkaasti, jos ton myllyn selvittää läpi, niin jatkossa selviää mistä vaan!
ReplyDeleteNiinpä. Suomessa kun olin tk-työssä, olin 38.5-tuntisen (ja käytännössäkin alle 45-tuntisen) työviikon jälkeen ihan puhki ja valmis koomaamaan viikonlopun. Nykyisen 80 viikkotyötunnin maksimin vastustajat pelkäävät, että ellei erikoistuva lääkäri ole jatkuvasti työpaikalla, hän ei opi riittävästi/jatkuvuus kärsii. Järjetöntä. Mietin myös niitä heikompia jotka karsiutuvat - kun eihän tällainen työtahdin sietokyky lopulta sano yhtään mitään siitä, kuinka hyvä lääkäri joku on.
DeleteSe vähän lohduttaa kyllä, että tämän jälkeen todellakin selviää mistä vaan. Kun ottaa lukuun vielä meidän haastavan potilasmateriaalin ja sen, että aion valmistumisen jälkeen tehdä töitä sairaalan ulkopuolella, ei ole pienintäkään huolta. :P
Hui, paljon voimia sinnepain, onpa hurjaa menoa!
ReplyDeleteKiitos, niitä tarvitaan! Tämä viikko tervetullutta lepoa, tänään superlyhyt päivä vain reilut 9 tuntia. :D
DeleteOnpa hurjaa! Kuinka ihmeessä lääkäriksi ryhtyvien täytyy elää noin epäterveellisesti ennenkuin pääsevät opastamaan potilaitaan terveisiin elämäntapoihin. Vaikea tajuta. Mutta ethän sinä pienenä rattaana pyörässä voi muuta kuin sinnitellä eteenpäin. Ja hyvä kun taas yhden rääkin selvitit.
ReplyDeleteSepä juuri, pieni ratas! Mutta meidän oma ohjelma onneksi on riittävän pieni, että jokainen ohjelman johtajaa ja laitoksen puheenjohtajaa myöden tietää kuinka syvällä viime viikot kuljettiin.
DeleteHuh huh - rankkaa on tuo meno ja toivon sinulle supervoimia !
ReplyDeleteKiitos! Pitää yrittää välillä innostua kirjoittamaan muustakin kuin näistä ylitöistä, ei töihin onneksi jatkuvasti supervoimia tarvitse. :)
DeleteKAAK! Mua heikottaa jo pelkka ajatus noista tunneista. Tsemppia ja hirmusesti jaksamista! pitaako sulle lahettaa kahvitonkka etta saat kofeiinista tarvittaessa apua.
ReplyDeleteKahvi on virrannut. Ja monster (josta en pidä!) Ja kola (jonka juomisen lopetin jo pari vuotta sitten). Nyt on hyvä tilanne kun ihan silkkaa kahvia on ehtinyt hakea kahviosta joka päivä. :)
DeleteOlin viime viikolla leikkauksessa. Olin päivän toinen leikattava ja jälkeeni tuli vielä yksi. Edellisen kanssa tapahtui jotain, mikä viivästytti aikataulua paljon. Minun piti olla leikkurissa puoli kahdeltatoista, mutta lopulta olin kahdelta ja ulkona puoli viideltä. Hoitaja sanoi välitauon kestävän puolisen tuntia, joten jälkeeni lääkäri ja hänen erikoistuva "oppilaansa" jatkoivat ehkä noin kahdeksaan. Seuraavana aamuna erikoistuva tiedusteli vointiani yöhoitajalta kello viideltä ja tuli tapaamaan minua seitsemältä ennen sen päivän ensimmäistä leikkausta. Järkyttävää. Mutta ilmeisesti aivan tavallista.
ReplyDeleteJaksamista ja työn iloa sinulle!
Hei S - tervetuloa lukemaan ja anteeksi viipynyt vastaus! Toivottavasti leikkauksestasi toipuminen edistyy sujuvasti. Kirurgialla aikataulut ovat lähtökohtaisesti meitä rankemmat, ja tuollaista sattuu. Minun ekavuotiset kirurgikollegani saapuvat viiden aikaan, jotta ehtivät kiertää potilaat ja kirjoittaa (kirurgien tapaan lyhyet) potilasmerkinnät ennen seniorien kanssa kiertoa 6-7 välillä. Ensimmäinen leikkaus alkaa ennen kahdeksaa.
Delete