Taikausko kasvaa, joulu jolkotti

Pöhköähän se oli, että reilu viikko sitten haikailin kuinka mukava on palata osastotiimiin. Sen siitä saa kun sinne haikailee: Oli sellainen viikko etten toivo toista samanmoista. Joulupäivänä jaksoin töiden jälkeen kyllä liittyä joulupäivälliselle, mutta ennen jälkkäriä piti ottaa nokoset, ja jälkkärin jälkeen käväistä virtuaalisesti töissä tarkistamassa pari asiaa.

Anopin askartelema joulukelkka ilahdutti työläistä joulupäivänä

Omat jouluvalmisteluni olivat rajoittuneet valoihin ja koristeisiin miehen patistamana, sekä muutamaan Suomeen lähteneeseen korttiin ja pakettiin (kummilapset ja veljentytöt saanevat loppiaislahjat...) ja aatonaattona rättiväsyneenä töistä tullessa havahduin karmeaan tosiasiaan, ettei minulla ollut lahjaa edes miehelle. Olen ihan lellikki, sillä siitä huolimatta sain mieheltä toivelahjan, kaiken lisäksi sellaisen jonka olin jo unohtanut: Toinen näyttö tietokoneeseen. Olen multitasking-ihmisiä luonteeltani ja nyt se onnistuu kahta helpommin!

Menin sitten viime viikolla sanomaan, että olisipa potilastulvamme edes yksinkertaisia rintakipupotilaita, joilta poissuljetaan sydärin mahdollisuus. No tänään minulla oli sitten uutena neljä sellaista. Alan olla yhtä taikauskoinen kuin kaikki muut tiimissä, puita koputellaan ja suita pidetään supussa, koska jos jotain möläyttää, saa sen tuntea nahoissaan uusien potilaiden määrässä tai heidän ongelmiensa laadussa.

Ja muistinkin juuri että pitää vielä pikaisesti kirjautua työportaaliin tarkistamaan pari juttua. Ehkä huomenna nukun päikkärit...

Mies lellii minua muuten pilalle joulun jälkeenkin. Tänään päivän postin päällä oli Lindtin suklaalevy. En tätä tahtia jaksaisi ilman omaa tsemppaajaani.