Olen kypsempi arvioimaan meidän erikoistumisohjelmaa ja näkemään sen hyvät ja huonot puolet, ja tämän viikon teema on itse asiassa ollut (tappavan työtahdin ohella) Asiat jotka me ensi ja seuraavana vuonna teemme paremmin, keskusteluja kollegoiden kesken. Lisää akateemista kunnianhimoisuutta! Vähemmän ensivuotisten harteille sysäämistä, vähemmän hierarkiaa. Vähemmän tyhjiä sanoja, enemmän tekoja erikoistuvien hyvinvoinnin edistämiseksi. Vähemmän säädösten tuijottamista säädösten täyttämisen vuoksi ja enemmän tarkoituksenmukaista oppimista.
Sitä alkaa kypsyä myös muussa mielessä, kun palaa osastotiimiin katastrofipäivänä ja tekee 19 tuntia töitä, nukkuu puolitoista, herätäkseen viimeistelemään edelliseltä yöltä ylijääneet työt ja tekemään toisen 18-tuntisen työpäivän, jolta myös jää rästitöitä tehtäväksi vaikka tänään, vapaa-aamuna ennen 16 tunnin vuoroa (joka, let's face it, venynee vähintään 20-tuntiseksi.)
Tällaisina viikkoina viimeistään torstaina ei kotimatkalla enää jaksa kuunnella radiota, vaan pitää turvautua tähän ja epäterveellisiin äänenvoimakkuuksiin:
Voimamusiikkia.
Olen kuitenkin tämän satatuntisen työviikon paremmalla puolella jo, ja ilmassa on toivoa elämän jatkumisesta, kun ensinnäkin nukuin yli kuusi tuntia, ja aamulla olin yhtä aikaa hereillä ja kotona miehen kanssa, ja ensimmäistä kertaa sunnuntain jälkeen juteltiin ilman että olin puolikoomassa, ja samalla nautiskelin Mokkamestareiden kahvilla (sisko! <3) ja Ruispuikulalla avokado-tomaattipäällysteellä.
Tänään kahdeksi töihin ajaessa saattaakin riittää Florence + The Machine ja normaalit volyymit.
Ma en oikein edelleenkaan ymmarra noita jarkyttavia tyoviikkoja. Keta hyodyttaa vasyneet laakarit. Vaikka siihen vahaiseen uneen tottuukin niin kylla se jossain vaiheessa ottaa sitten takaisin. Olen itse huomannut ainakin etta parikin kuukautta parjaan vahemmallakin unella mutta sitten iskee ja pitaa ottaa takaisin pain. Kiva kuulla kuitenkin etta kypsyy siella monikin asia. :) Jaksamista ja mukavaa kevatta!
ReplyDeleteVoi että, jaksamista kovasti! Ihmettelen myöskin noita vähäisiä unen määriä - ei käy kateeksi. Vaikka Suomessa erikoistumisesta ja päivystysjärjestelyistä riittääkin itsellä yleensä narinaa, niin luettuani sinun päivityksen olen kuitenkin hyvin tyytyväinen Suomen oloihin :)
ReplyDeleteKymmenen viikkoa aikaa ottaa ainakin jossain määrin takaisin, kyllä tämä taas tästä. :) Ei tosiaan ole Suomessakaan täydellistä, mutta yleislääkäriksi olisin päässyt erikoistumaan parhaimmillaan vain 6 kk missään päivystyskierrossa töitä tehden. Entisessä kotikaupungissa tk-päivystys oli ulkoistettu.
ReplyDelete