BBC aloitti juttunsa eilisestä San Bernadinon ammuskelusta jotenkin niin, että "On tavallinen päivä Amerikassa... Ammuskelussa haavoittuneita lastataan ambulansseihin."
Chicagossa poliisi pimitti 13 kuukautta valvontavideota, joka osoittaa kiistättömästi poliisin murhanneen teinin, joka ei aiheuttanut poliisille välitöntä uhkaa. Se teini kuoli meidän sairaalassa. Epäilty (syyllinen) poliisi nosti palkkaa koko 13 kuukauden ajan, useat poliisit valehtelivat hänen puolestaan, ja polisiiliiton pamput levittivät väärää tietoa tapahtumien kulusta, ja jotkut kollegat todennäköisesti tuhosivat muuta videotodistusaineistoa.
Sitten on Donald Trump, Ben Carson ja Ted Cruz.
Yksi meidän hoitajista, klinikan tukipilari, joutui ammuskelun kohteeksi ajaessaan pikatietä kotiin eräänä lauantaiyönä. Hänen serkkunsa sai takapenkillä päänahkaan luodista pitkän haavan - selvisi kirjaimellisesti hiuksenhienosti.
Kuunnellessani työkaverin tarinaa tuli ensimmäistä kertaa ikinä sellainen olo, että nyt pitää muuttaa Suomeen. Ei siksi, että olisin peloissani että minulle tapahtuisi jotain, vaan siksi, että ei pää eikä sydän kestä tätä hulluutta, jolle ei ole minkäänlaista loppua tai helpotusta näkyvissä.
Kiitospäivänä juttelin antaumuksella politiikasta anopin ja kälyn kanssa, ja tajusin jälleen kuinka onnekas olen, että voin jutella antaumuksella politiikasta anopin ja kälyn kanssa, kun puheisiin tuli kuinka jotkut muut sukulaiset ovat liittyneet pelon ja rasismin aaltoon, joka vyöryy täällä vain vähän eri tahtia kuin Suomessa. Eräs myöhäiskeski-ikäinen sukulaisnainen ei suostu käyttämään julkisia, ja hänet saa hädin tuskin liikkeelle poliisien asuttamasta lähiömäisestä kaupunginosastaan, vaikka hän kasvoi alemman keskiluokan asuttamassa sisäkaupungin naapurustossa!
Kaikenlaista tällaista olen pyöritellyt päässäni, mutta kuten huomaatte, en saa näistä helposti blogitekstiä aikaiseksi - jää listaksi irrallisia raivonaiheita, jotka painavat.
Olin vielä lukiossa muistaakseni, kun hyvän ystävän kanssa juteltiin tulevaisuudensuunnitelmista. Ystäväni on Maailmanmuuttaja, ja oli juuri päättänyt mitä hakee opiskelemaan yliopistossa. Minä totesin, että lääketiede sopii minulle, sillä sen kautta voin parantaa maailmaa yksi ihminen kerrallaan, pienessä mittakaavassa. Tällä hetkellä se on suuri lohdun lähde: Ainakin olen oikeassa paikassa jos haluan monia amerikkalaisia vääryyksiä oikoa, ja ehkä toisinaan työni parantaa yhden ihmisen maailmaa vähäsen. Samalla on aseteltava varpaitani asemiin niin, että ponnistan seuraavalle tasolle, sillä tuntuu ettei mikromittakaava verenpainelääkkeiden ja elintapaneuvonnan tai edes hengenpelastavan oikean diagnoosin muodossa riitä mihinkään.
Surullisten, traagisten ja suorastaan vihaa nostattavien tarinoiden keskellä pöyristyin silti ehkä kaikkein eniten kuullessani muutama päivä sitten, että eräs lääkäri, perhelääkäri, jonka kanssa minäkin työskentelen, on lähettänyt tyttärensä alle kaksivuotiaana isovanhempien hoitoon toiselle mantereelle. Tällä viikolla puolisonsa, lapsen isä, on hakemassa tyttöä kotiin vanhempien ja isoveljien luo, kolmevuotiaana. Pureskelkaapas sitä. (Ei, perheessä ei ole ollut vakavaa sairautta, turvallisuusuhkaa tai nälänhätää.)
Maailmantuskaa - myöhäinen kolmenkympin kriisi vai myöhäinen kulttuurisokki?
Me ollaan pari viime päivää katottu uutisia ja taas tuskastuttu, kuinka amerikkalaiset uutiset on vaan niin sanonko mistä. Ampumis ampumis ampumis murha insidentti joku veti aseen esille ampumis murha. Ja sitten ihmetellään, miksi amerikkalaiset ovat niin peloissaan ja toisaalta pihalla politiikasta ja maailman realiteeteista? Osa noista uutisista oli sellaisia ("joku ryösti mäkkärin kassan rikkomalla ikkunan keskellä yötä") ettei TAATUSTI sillä olisi päässyt Maikkarin pääuutislähetykseen Suomessa, mutta täällä se on tärkeämpää kuin kertoa oikeasti yhteiskunnallisia uutisia.
ReplyDeleteKolme sanaa: BBC World Service. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ei enää kestä. ;) Tosin myönnän etten ole katsonut PBS:n Newshouria viime aikoina, enkä osaa sanoa onko edes yksi amerikkalainen uutislähde, joka ymmärtää että maailma jatkaa kulkuaan myös amerikkalaisten ampumavälikohtausten aikana ja heti niiden jälkeen (mikä Chennai??)
DeleteVielä erikoisempaa on mielestäni se, että jopa Suomessa tuntuu siltä, että esim. Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet tuntuvat uutisoivan melkein jokaisen USA:ssa tapahtuvan ammuskelun! En siis tietenkään tarkoita, ettei niistä saisi kertoa, mutta ihmetyttää vain... Tuntuu välillä siltä, että melkein jokainen Atlantin takana tapahtunut ampumavälikohtaus uutisoidaan melkein kuin se olisi tapahtunut täällä Suomessa. Varmaan tietysti liittyy tuohon, että Suomen media seuraa USA:n isoja uutiskanavia ja kun siellä jotain otetaan ykkösuutiseksi, niin se vain käännetään Suomeksi.
DeleteMulla on jo liian amerikkalainen perspektiivi osatakseni sanoa tuohon mitään. Ammuskelut on ehkä erityisasemassa? Ei siellä kai kaikkia tapahtumia yliuutisoida. Tosin lienee (globaalin lännen) universaali ilmiö, että joukkoampumiset ovat Iso Uutinen, tapahtuvat missä tahansa.
Delete