Eilen se sitten tapahtui, Sibeliuksen syntymäpäivänä: adoptoin Amerikan. Sen verran kun olen töiltä ehtinyt, olen yrittänyt tätä sulatella. Tavallaan tämä tuli liian äkkiä - mutta juuri sopivasti jos aion ehtiä äänestää Bernietä esivaaleissa.
Viiletin eilen töistä kesken päivystyspäivän, ja vielä kahden tavallista traagisemman potilaan luota valatilaisuuteen. Mitkä raamit sainkaan siitä ensimmäiselle päivälleni "amerikkalaisen unelman" toteuttaneena, kun alle kaksi tuntia ennen kuin vannoin uskollisuutta Yhdysvalloille istuin vakavasti sairaan, itkevän potilaan vierellä kirjaimellisesti kädestä pitäen - potilaan, jonka hänen synnyinmaansa on joka kohdassa pettänyt - jolle valinnanvapaus ei tarjonnut mahdollisuuksia.
Lisää symboliikkaa tarjosivat Über-kuljettajani: Menomatkalla saksalaissyntyinen Marion, joka 17 täällä asutusta vuodesta huolimatta kirosi amerikkalaisen ajotyylin verrattuna miten "meillä Euroopassa" ajetaan. Hän kun etunimeni alkuperää kysellessään kuuli mistä olen tulossa ja mihin menossa. Ensimmäisen automatkani USA:n kansalaisena puolestaan tarjoili perusamerikkalainen Sam Lincoln-katumaasturissaan. Hänen kanssaan puhuttiin siitä miten hieno kaupunki Chicago on (mutta jätettiin mainitsematta ääneen viimeaikaiset isot skandaalit, arkkitehtuuria ja kulttuuria tarkoitettiin.) Tänään toin töihin kiitokseksi eilen valan ajan tuuranneille työkavereille (kaksi neljästä maahan muuttaneita sittemmin kansalaisia) minulle vielä muutama vuosi sitten täysin tuntematonta herkkua, cannoleja.Koen vahvasti, että minä nimenomaan adoptoin Amerikan. Seuraavaksi pitää sitä sitten hoitaa ja kasvattaa.
Ehkä vähempikin riittää, mutta kansalaisuus on minulle paitsi käytännöllinen juttu, osoitus siitä, että sitoudun tähän työhön tällä seudulla. Olen entistä vähän vähemmän ulkopuolinen, joka tulee tirkistelemään, käyttämään yhteisöä hyväksi hankkimalla koulutuksen ja katoamalla - tai pätemään kertomalla miten asiat pitäisi tehdä.
Kansalaisuudesta riippumatta olen tosin aina vähän liian valkoinen ja ihan liian etuoikeutetuttu ollakseni koskaan kokonaan ei-ulkopuolinen tässä yhteisössä.
Ei muuta kuin onnea ja kärsivällisyyttä uuden lapsukaisen kanssa. (Aivan ihana tapa kuvata asiaa; saatan kopioida, jos joskus tulee aiheelliseksi omassa elämässäni.)
ReplyDeleteHi hi, saa kopioida. Kiitos! :)
DeleteOnnea onnea! Melkoisen kasvatettavan itsellesi otit. :)
ReplyDeleteKiitos! Ehkä sen vähemmän pitää tosiaankin riittää...
DeletePaljonpaljon onnea! Itsellani on toivottavasti sama edessa vahan vajaan kahden vuoden paasta. Silloin toivon, etta Fellow American-kirjeen allekirjoittaa minulle saman puolueen presidentti kuin sinun kirjeesi :) Toivottavasti en toivo liikoja!
ReplyDeleteKiitos! Minun kansalaisuuteni lähettää ainakin yhden äänen lisää toiveesi toteutumiselle! Mutta paljonko sillä Illinois'ssa on merkitystä onkin eri asia.
DeleteOnnea Pilvi - tykkään tuosta adoptointi asiasta myös. Itsellä oli sama tapahtuma syyskuun lopussa ja ehkä en ole vielä niin sinut asian kanssa, kun ei siitä ole niin puhuttu..... Tiedätkö muuten miten tapahtuma ilmoitetaan Suomen viranomaisille? En ole vielä tehnyt mitään sen suhteen, joten neuvoja tarvitaan.
ReplyDeleteOnnea toiselle suht tuoreelle kansalaiselle! :) Onhan tässä vähän ristiriitaisia tunteita, mutta yritän muistaa että lopulta tämä on enemmän symbolista kuin tänne muutto, joka oli aikamoinen tänne putkahdus, ja siitäkin selvittiin. Muistaakseni pitäisi konsulaattiin ilmoittaa, mutta en toisaalta ymmärrä mitä ne sillä tiedolla tekee. Mutta kun se on laki. http://www.finland.org/public/default.aspx?nodeid=35852&contentlan=1&culture=fi-FI#Yhdysvaltain kansalaisuuden rekisteröinti Suomeen Toimiikohan linkki noin? Minä kun toivoin, että asiointi USCIS:n kanssa vähenisi tämän kansalaisuuden myötä............ (kyllä, ansaitsee noin monta pistettä............. dramaattiset eleet peliin, niin paljon siitä puljusta pidän.)
Delete