Maahanmuuttajaystävällinen paikallisvihamielinen seutu

Viimeisen kahden viikon tapahtumat tällä puolen Atlanttia lienevät päässeet uutisiin myös Suomessa: Kaksi surmaa poliisin toimesta, uhrit nuoria afroamerikkalaisia miehiä, ja surmat mitä todennäköisimmin täysin epäoikeutettuja, eli valkoista poliisia vaan alkoi pelottaa. Rauhanomaista marssia seuranneet poliisisurmat varmasti olivat uutisissa myös.

Minäkin asun varsin segregoituneessa lähiössä.
En tunne naapureitani, mutta luulen ettei täälläkään tajuta.

#BlackLivesMatter ja muu kansalaiskeskustelu surmien ja ihonväriin perustuvan epätasa-arvon ympärillä kiteytyy minun silmissäni siihen, että afroamerikkalaiset yrittävät saada valkoisia ymmärtämään edes hitusen, millaista on elää mustana valkoisessa yhteiskunnassa. Ja valkoiset eivät tajua. Että miksi pitäisi sanoa mustien elämällä olevan arvoa, kun kaikilla elämillä on arvoa. Paras lukemani vertaus, joka paljastaa väittämän sokeuden, menee seuraavasti:

Perhe istuu illallispöytään. Kaikki saavat ruoka-annoksensa, mutta Kaarlo jää ilman. Kaarlo siihen, jotta "Kaarlolle ruokaa". Perhe loukkaantuneena vastaa, "Kaikille ruokaa" ja jatkaa illallistaan huomioimatta Kaarlon tyhjää lautasta.

Samaan "all lives matter" -kategoriaan menee minulla myös ne valkoiset erityisesti miehet, jotka julistavat että he eivät ole "privileged", he eivät syntyneet kultalusikka suussa ja sitä paitsi mustat pojat kiusasivat koulussa. Eivätkä tajua, että kyse ei ole siitä etteikö valkoinen mies tekisi töitä menestyksensä eteen, vaan siitä, että valkoisella ei ole menestyksen tiellä rakenteellista estettä toinen toisensa jälkeen.

Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa levisi Chicagon seudulla asuneen miehen kirjoitus siitä, millaista oli kasvaa afroamerikkalaisena Chicagon lähikaupunkialueella. Lukekaa! Lue tuo kirjoitus, vaikka et mitään muuta tänään lukisi. Vaikka olen luullut jo aika paljon tietäväni paikallisesta arjesta, kirjoitus jätti hämilleen.

Minulle kirjoitus oli erityisen pysäyttävä, sillä se osui kirjaimellisesti lähelle: kun muutin tänne, muutin puolen tunnin päähän kirjoittajan kotipaikasta. Maahanmuuttajana ja muukalaisena, vierasta kieltä puhuen ja erilaisiin tapoihin totutellen voisi luulla, että minulla olisi kokemusta siitä, millaista on olla "vieras", "toinen", "muukalainen". Vaan ei minulla ole. Minä olen joutunut muistuttamaan toisinaan, että minäkin olen maahanmuuttaja, ja saanut vastaukseksi selityksen, että minä olen eri asia. Ihanko totta? Ja miksi??

Tätä miestä, täältä kotoisin, on kohdeltu "toisena" ja "vieraana" koko hänen elämänsä ajan, samalla kun minä, todellinen muukalainen olen saanut osakseni luottamusta ja ystävällisyyttä, olen kuulunut enemmän joukkoon kuin hän, amerikkalainen, napervillelainen. Miettikääpäs sitä hetkinen. Ja lukekaa yllä linkittämäni juttu.