Tuesday, December 2, 2014

Väsyneen menoa

Olen saamassa rästityöt tehtyä, vaikka vauhtia vähän hidastaa perjantain journal club johon mentoriryhmäni kanssa valmistellaan keskustelua meta-analyysista, jonka mukaan paras laihdutusruokavalio on se, jota ihminen noudattaa. Yllättävää, eikö? (Välillä aina törmää siihen, että vuosikymmenten tiede tulee samaan lopputulokseen kuin kuka tahansa maalaisjärjellä varustettu ihminen. Mutta pitää olla todisteita!)

Tänään oli jo vuorossa viimeisen osastoviikonlopun potilaiden loppulausuntojen sanelu. Törmäsin siellä erittäin eriskummalliseen anomaliaan. Olin vahingossa kirjoittanut yhdelle potilaalle väliarvion kirurgian lehdelle. Eli sen sijaan, että olisin tietokonevalikossa klikannut alkupäästä F:n kohdalta löytyvää, joka päivä käyttämääni lomaketta, hakeuduin S:n kohdalle, ja kirjoitin elämäni ensimmäisen kerran kirurgian alle.

Muistan kyllä hyvin tilanteen kun kirjoitin sen väliarvion, olin tehnyt neljä tuntia ylitöitä sunnuntaiaamuna työntäyteisen yön jälkeen, ja aloitin sen juuri kun olin puhunut käsikirurgin kanssa, jonka hoidossa potilas myös oli. Mutta että se johtaisi tähän? Onneksi en tehnyt siinä vaiheessa enää muuta kuin dokumentaatiota. Jos silkan näppäimistöllä muistiin kirjoittamisen sijasta olisikin ollut neula tai reseptilomake työvälineenä, olisi voinut tulla harmia aikaan. Enhän nimittäin todellakaan tiennyt, mitä olin tekemässä!

Erikoislääkäri laittaa aina erikoistuvan lääkärin tekstin perään lisäyksensä, todeten että on samaa/eri mieltä löydöksistä ja suunnitelmista ja on itse ollut paikalla potilasta hoidettaessa. Sinä päivänä erikoislääkärinä oli viime vuoden chief erikoistuva, jolla tiedän olleen empatiaa rankan viikonloppumme johdosta. Niinpä en saanut kotiin jo päästyäni viestiä, jossa olisi osoitettu huolimattomuuteni ja kehotettu edes kopioimaan teksti myös oikealle lehdelle.

No comments:

Post a Comment