Surkea yksi päivitys per kuu -tahti näyttää jatkuvan, mutta jatkanpa sitä ainakin kertomalla jostain vähän erilaisesta - vaikka ihan jälkijunassa.
Illinois'n esivaalit olivat maaliskuun puolivälissä. Keskikastissa: Muutama osavaltio äänestää vasta kesäkuussa, ja oi-niin-tärkeät Iowa ja New Hampshire rynnivät ekoina matkaan heti alkuvuodesta. Kun kuulin, että Bernie Sanders oli tulossa vartin päähän kotiovelta, päätin lintsata tenttiinluvusta ja käydä katsastamassa meiningin.
Saavuin paikalle noin puoli tuntia ennen aikataulun mukaista ovien avautumisaikaa. Yllä kuvassa jonoa
takanani. Vaikka siellä oli jo yli kahden täyden korttelin mitalta väkeä minun saapuessani, jono kasvoi pari korttelia lisää hyvin nopeasti.
 |
Rekvisiittaa sai ostaa jonottaessa |
Jonottaminen oli tietenkin sosiaalista toimintaa. Ei kestänyt kauaa, kun keski-ikäinen porukka takanani halusi haastella, sitten juttuun liittyi lukiolaispoika, pian kirjastossa työskentelevä sairaanhoitajaopiskelija, ja ennen kuin päästiin sisälle, oli lukiolaispoika solmimassa bändiyhteyksiä vähän edempänä jonottaneen porukan kanssa ja minä jakanut kahdelle eri taholle lääkis- ja uraneuvoja. (Eh, kokemuksen syvällä rintaäänellä tietenkin, mitä minä näistä lääkiksistä tiedän?)
 |
Onneksi ei ollut kovin kylmä |
Oli jo täyspimeä ennen kuin minun kohtani jonoa pääsi ovelle asti. En tiedä, olenko koskaan ollut niin pitkässä jonossa. Niin
pitkään olen ollut jonossa, mutta lyhyemmissä sellaisissa. Muita ensimmäisiä oli salaisen palvelun agenttien tapaaminen, ja no, amerikkalaiseen vaalitilaisuuteen osallistuminen tietty.
 |
Ja kauniista auringonlaskusta sai nauttia |
Eihän näistä kännykkäkuvista saa kuvaa siitä, paljonko sitä porukkaa lopulta oli. Ennen Bernietä yleisöä lämmiteltiin Vampire Weekendin akustisella minikeikalla, ja sitten oli toistensa esittelevien poliitikkojen ketju, jonka aloitti Jesse Jacksonin poika - ei se joka on tuomittu korruptiosta, vaan professoripoika. Ketjun viimeinen ennen Bernietä oli Chuy Garcia, Rahm Emmanuelin haastaja viime vuoden pormestarivaaleista. Selvää paikallisväriä: Emmanuel on erittäin epäsuosittu pormestari, ja Clintonin luonnollinen liittolainen, joten Emmanuelin kriitikot ja vastustajat ovat luonnollista Bernie-heimoa.

Itse puhe oli paria paikallisviittausta lukuunottamatta TV:stä tuttua. ("Kiitos Rahm Emmanuel ettet asettunut tukemaan minua." :'D) Paikan päällä oli toki tunnelmaa, mutta kaiken kaikkiaan ilman jonotuksen tuomaa karnevaalin tuntua, olisi anti ollut pitkälti sama telkkarista katsottuna. Eli kiva kun menin, mutta en välttämättä kokeile uudestaan. Sen sijaan kyseistä lukiota vastapäätä olevassa leipomossa aion vierailla uudemmankin kerran. Parhaita muffineja ikinä! (Ja iltamyöhällä alehintaan Bernien kannattajille.)
Bernien tapahtuman kanssa samaan aikaan Chicagon keskustassa tapahtui paljon jännittävämpää. Chicagon maine poliittisen kuohunnan keskuksena sai jatkoa, kun Trump päätyi perumaan tilaisuutensa kiihkeän (ja hyvin organisoituneen) vastustajajoukon vuoksi. Parasta mitä Chicagossa on tapahtunut tähän asti koko vuonna!
 |
Ensimmäistä, vaan ei viimeistä kertaa amerikkalaisena. |
Seuraavalla viikolla tallustin sitten äänestämään lähikoululle. On se vaan monimutkaista verrattuna suomalaiseen yhden vaalin äänestykseen. Minä äänestin presidenttiehdokkaan lisäksi demokraattien senaattoriehdokasta (joka toivottavasti päihittää Mark Kirkin marraskuussa), piirikunnan yleistä syyttäjää (viran nykyinen haltija hävisi Laquan McDonaldin vuoksi), joitain tuomareita, edustajia demokraattien puoluekokoukseen, ja kermana pohjalla metropolialueen vesihallinnon komissaareja. Viittä.
Kuulin juuri, että Ted Cruz on jäädyttänyt kampanjansa hävittyään tänään Indianassa. Yleisvaalitaisto alkakoon. Pitänee pian hankkia myös Hillary-pinssi.
Hieno juttu, etta paasit/paaset kayttamaan aantasi! Toivoisin kovasti itsekin paasevani aanestamaan, mutta nama presidentinvaalit jaavat harmittavasti valista. Yritan olla seuraamatta pahinta loanheittoa, koska en siihen kuitenkaan itse voi vaikuttaa ja se vain nostaa jo entisestaan korkeata verenpainettani heh. Hillary-pinssin voisin silti hankkia ;)
ReplyDeleteLuin nyt aamulla yhden Fox newsin (kylla vain!) mielipiteen ja se oli yllattavan mielenkiintoinen ja jarkeenkaypa. Kommentit jatin kylla suosiolla lukematta: http://www.foxnews.com/opinion/2016/05/03/any-republican-who-thinks-its-better-to-elect-trump-than-hillary-needs-their-head-examined.html
Jostain syysta en muuten nae kuviasi, en tieda onko vika meikalaisen paassa.
Mullekaan ei näy kuvat :( Koitin ihan eri selaimia ja vaikka mitä, mutta en näe!
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteKuvaongelma viimein korjattu, toivottavasti löydätte vielä takaisin kurkistamaan, miltä näyttää täkäläisessä vaalitilaisuudessa!
ReplyDelete