Höyryjä päästelemässä

Syksyn ensimmäisiä kirpeitä aamuja viime lauantaina.
Hyvää syntymäpäivää minulle!

Yksi kyltti jäänyt matkasta

Monta viestiä, mutta ydin oli tässä

Mukana ainakin taviksia, äitejä, anarkisteja, maahanmuuttajia,
BLM-aktiiveja, lapsia, hippejä.

Ai että kun teki hyvää päästellä höyryjä.

Protestit itsessään tuskin paljoa muuttavat, ainakaan tällaiset
kohdentamattomat. Mutta se oli ensimmäinen ja paras feel-good-hetki
minulle vaalien jälkeen. Harmi kun en tänä lauantaina pääse.

Chicago on luvannut pysyä Sanctuary Citynä mitä tapahtuukaan.

Äänestin

Viime hetken valmisteluja huomiselle, ensimmäiset ensi vuoden ehdokkaat meidän erikoistumisohjelmaan tulossa haastatteluun.

Kun NY Times päräytti ilmoituksen puhelimeen, että North Carolina meni Trumpille, alkoi oksettaa.

Tein oman osuuteni, muusta en ole vastuussa - mutta en voi muuta kuin liittyä siihen eurooppalaiseen kuoroon joka ihmettelee amerikkalaisten tyhmyyttä.

Täältä tähän. Sipilä ja Soini mielessä*

*suo siellä, vetelä täällä. Siksi toistaiseksi laukut pakkaamatta.

Taas kontrastia

Puhun paljon siitä, kuinka Chicago on jaettu ja jakautunut kaupunki, ja kuinka sitä kokee olevansa eri maailmassa North Sidella. Vietin lyhyen jakson erään kuuluisan yliopistosairaalan sivuklinikassa nuorisolääketieteen parissa, ja ihan sama taas, vaikka luulisi että olisi jo tottunut. Pöllämystymiseni alko heti kun saavuin vahingossa puoli tuntia etuajassa (kerta se ensimmäinenkin), ja minua kehotettiin käymään kulman ketjukahvilassa (kun meidän klinikalta kielletään lähtemästä yksin minnekään, ja etenkään käymään lähistön liikkeissä).

Liikkuvasta autosta otetut kuvat näyttävät parhaimmillaan tältä.

Hiljan olen entistä selkeämmin tajunnut sen, että nämä elintaso-, viihtyvyys- ja turvallisuuserot eivät ole syntyneet eivätkä jatku sattumalta, vaan ne ovat (mm. poliittisten) valintojen tulosta. Tällä hetkellä Illinois'n osavaltio on kahdettatoista kuukautta ilman budjettia (kysykää illinoislaisilta, kannattaako valita politiikan huippuhenkilöitä bisnesmeriittien perusteella), mikä on vaikuttanut lamauttavasti ja kuolettavasti lukuisiin nimenomaan kurjuudesta pois pyrkiville suunnattaviin palveluihin ja riskialttiiden lasten- ja nuorten palveluihin eli samoja valintoja herrat norsunluutornissaan tekevät yhä. Mitä valintoja minä voin tehdä? En uskalla asioida työpaikan läheisissä liikkeissä, enkä halua rajoittaa vapauttani muuttamalla köyhälle alueelle.

Yksinkertaistetusti sanoen, juuri näin.

Perjantaina palasin omaan sairaalaan ja klinikkaan. Ruuhkaa välttääkseni menin taas pikkukatuja (aina jälkeenpäin muistan, ettei kannattaisi, kun nykyään ammuskeluja sattuu aika paljon ihan päiväsaikaankin) ja meidän kaupunginosa näyttää sittenkin kauniilta. Ei sitä voi nousta autosta kuvaamaan, mutta nuorisoa kannustavat seinämaalaukset koulujen ja kirkkojen lähellä, etupihojen ruusupuskat, portailla auringosta nauttivat porukat, ja ne ainakin ulkoapäin edelleen kauniit kivitalot vieri vieressä lehtevien puiden varjostaman kadun varrella saivat sittenkin mielen toiveikkaaksi. Ja jotenkin kummasti koen että juuri tämä on minun Chicagoani. (Vaikka en uskallakaan nousta autosta.)

Pohjoispuolella sen sijaan käytin hyväkseni käveleskelytilaisuutta niin kortteleissa kuin järven rannalla. Alla siitä pari näpsäystä.

P.S. Korjasin viimein edellisen tekstin kuvaongelman, pahoitteluni! No Bernie on vielä kisassa mukana, edelleen ajankohtaista katsella niitä kuvia. ;)

Esivaaleista ennen kuin ovat kokonaan ohi

Surkea yksi päivitys per kuu -tahti näyttää jatkuvan, mutta jatkanpa sitä ainakin kertomalla jostain vähän erilaisesta - vaikka ihan jälkijunassa.

Illinois'n esivaalit olivat maaliskuun puolivälissä. Keskikastissa: Muutama osavaltio äänestää vasta kesäkuussa, ja oi-niin-tärkeät Iowa ja New Hampshire rynnivät ekoina matkaan heti alkuvuodesta. Kun kuulin, että Bernie Sanders oli tulossa vartin päähän kotiovelta, päätin lintsata tenttiinluvusta ja käydä katsastamassa meiningin.

Saavuin paikalle noin puoli tuntia ennen aikataulun mukaista ovien avautumisaikaa. Yllä kuvassa jonoa takanani. Vaikka siellä oli jo yli kahden täyden korttelin mitalta väkeä minun saapuessani, jono kasvoi pari korttelia lisää hyvin nopeasti.

Rekvisiittaa sai ostaa jonottaessa

Jonottaminen oli tietenkin sosiaalista toimintaa. Ei kestänyt kauaa, kun keski-ikäinen porukka takanani halusi haastella, sitten juttuun liittyi lukiolaispoika, pian kirjastossa työskentelevä sairaanhoitajaopiskelija, ja ennen kuin päästiin sisälle, oli lukiolaispoika solmimassa bändiyhteyksiä vähän edempänä jonottaneen porukan kanssa ja minä jakanut kahdelle eri taholle lääkis- ja uraneuvoja. (Eh, kokemuksen syvällä rintaäänellä tietenkin, mitä minä näistä lääkiksistä tiedän?)

Onneksi ei ollut kovin kylmä

Oli jo täyspimeä ennen kuin minun kohtani jonoa pääsi ovelle asti. En tiedä, olenko koskaan ollut niin pitkässä jonossa. Niin pitkään olen ollut jonossa, mutta lyhyemmissä sellaisissa. Muita ensimmäisiä oli salaisen palvelun agenttien tapaaminen, ja no, amerikkalaiseen vaalitilaisuuteen osallistuminen tietty.

Ja kauniista auringonlaskusta sai nauttia

Eihän näistä kännykkäkuvista saa kuvaa siitä, paljonko sitä porukkaa lopulta oli. Ennen Bernietä yleisöä lämmiteltiin Vampire Weekendin akustisella minikeikalla, ja sitten oli toistensa esittelevien poliitikkojen ketju, jonka aloitti Jesse Jacksonin poika - ei se joka on tuomittu korruptiosta, vaan professoripoika. Ketjun viimeinen ennen Bernietä oli Chuy Garcia, Rahm Emmanuelin haastaja viime vuoden pormestarivaaleista. Selvää paikallisväriä: Emmanuel on erittäin epäsuosittu pormestari, ja Clintonin luonnollinen liittolainen, joten Emmanuelin kriitikot ja vastustajat ovat luonnollista Bernie-heimoa.

Itse puhe oli paria paikallisviittausta lukuunottamatta TV:stä tuttua. ("Kiitos Rahm Emmanuel ettet asettunut tukemaan minua." :'D) Paikan päällä oli toki tunnelmaa, mutta kaiken kaikkiaan ilman jonotuksen tuomaa karnevaalin tuntua, olisi anti ollut pitkälti sama telkkarista katsottuna. Eli kiva kun menin, mutta en välttämättä kokeile uudestaan. Sen sijaan kyseistä lukiota vastapäätä olevassa leipomossa aion vierailla uudemmankin kerran. Parhaita muffineja ikinä! (Ja iltamyöhällä alehintaan Bernien kannattajille.)

Bernien tapahtuman kanssa samaan aikaan Chicagon keskustassa tapahtui paljon jännittävämpää. Chicagon maine poliittisen kuohunnan keskuksena sai jatkoa, kun Trump päätyi perumaan tilaisuutensa kiihkeän (ja hyvin organisoituneen) vastustajajoukon vuoksi. Parasta mitä Chicagossa on tapahtunut tähän asti koko vuonna!

Ensimmäistä, vaan ei viimeistä kertaa amerikkalaisena.

Seuraavalla viikolla tallustin sitten äänestämään lähikoululle. On se vaan monimutkaista verrattuna suomalaiseen yhden vaalin äänestykseen. Minä äänestin presidenttiehdokkaan lisäksi demokraattien senaattoriehdokasta (joka toivottavasti päihittää Mark Kirkin marraskuussa), piirikunnan yleistä syyttäjää (viran nykyinen haltija hävisi Laquan McDonaldin vuoksi), joitain tuomareita, edustajia demokraattien puoluekokoukseen, ja kermana pohjalla metropolialueen vesihallinnon komissaareja. Viittä. 

Kuulin juuri, että Ted Cruz on jäädyttänyt kampanjansa hävittyään tänään Indianassa. Yleisvaalitaisto alkakoon. Pitänee pian hankkia myös Hillary-pinssi.