Jälkitilinpäätös

Pidin valmistumisen jälkeen kunnon loman, ja palasin eilen kotiin. Loman aikana piti hoidella yhtä sun toista paperihommaa tulevaa työtä varten, mutta muuten taisin osata ottaa irti oikein kunnolla.

Eräs viimeisistä auringonnousuista töihin mennessä.
Postauksen kuvissa viimeisen vuoden tunnelmia.

Toki nyt tuntuu ihan hurjalta, että jo ensi viikolla alkaa työt! Tähän väliin kuitenkin vielä yksi tilinpäätös - edellistä kirjoitusta lukematta, eli toistoa saattaa tulla.

Meillä oli todella mukavat valmistujaiset kesäkuun puolivälissä. Kun sairaalan valmistujaistilaisuudesta lähdin valmistautumaan viimeiseen 24 h työvuoroon ja se oli jokseenkin antikliimaksinen sen vuoksi, meidän oma juhla meille kuudelle ja laitoksen väelle ja perheille oli sitäkin mahtavampi. Mahtava on oikea sana siksi, että se oli oikea sekoitus rentoa ja läheistä ja toisaalta juhlavaa.

Viimeistä kolmea vuotta on mahdotonta summata mitenkään tyhjentävästi. Rehellisesti arvioiden, sekä minä itse että laitos joka minut koulutti, olemme kaukana täydellisestä. On osa-alueita, joilla olisin voinut olla tunnollisempi ja oppia lisää mukavuusalueeni ulkopuolelta. Olisin voinut valittaa vähemmän.

Tällainen otus on liittynyt perheeseen.
Tammikuu 2017

Onnistumisiakin tuli. Kokonaisuudessaan meidän vuosiluokka vei ohjelmaa parempaan suuntaan. Erittäin näkyviäkin edistysaskeleita tuli. Yksittäinen suurin oma panokseni oli, että hyvillä tenttituloksilla hilasin meidän koko ohjelman keskiarvoa selvästi valtakunnan mediaanin yläpuolelle. Erikoislääkäritentissä tein meidän ohjelman 20-vuotisen taipaleen ennätyksen - millä olen työpaikan ulkopuolella avoimesti taputellut itseäni selkään, mutta mistä on turha työkavereiden kanssa tehdä numeroa, sillä minä vain satun olemaan hyvä tenttien tekijä.

Itsenipalkitsemislounas erikoislääkäritentin jälkeen,
huhtikuu 2017

Koska olen ollut poissa, en ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että en enää tee töitä parhaiden kavereideni kanssa. Kaksi on edelleen Chicagossa, mutta kolmea näen ehkä kerran vuodessa tästä eteenpäin, jos sitäkään.

Sen sijaan olen yrittänyt henkisesti varustautua tulevaan työhön. Siinä vaiheessa, kun kesäkuun lopulla sähköpostiin pärähti lääkärilisenssi, alkoi uusi tuntua todelta. Sitä en olisi arvannut, miten erilaista on vastuun ja velvollisuuksien käytännöt mutta myös se vastuun paino hartioilla erikoistuvalla kuin erikoislääkärillä. Jos joskus Suomessa tuntui että ainakin pienellä paikkakunnalla lääkärin tekemisiä katsotaan, niin täällä aivan kirjaimellisesti sitoudun käyttäytymään kunnolla ja noudattamaan noin miljoonaa pykälää lain lisäksi ainakin kuudelta muulta taholta.

Eihän pelkkä lounas riittänyt erikoislääkäritentin jälkeen!
Euroblok nimeltään. Suussa sulavaa maultaan.

Mutta itse työ: Edessä on säännölliset(?) työajat, pysyvä työ (eli ei sijoituksen vaihtoa parin viikon välein), ja reippaasti lisää vastuuta paitsi potilaiden hoidossa, myös hallinnollisesti. Alusta asti tiesin, että haluan jatkaa töitä samalla alueella, mutta sitä en arvannut että jäisin erikoistumisohjelman piiriin. Joulun jälkeen alkoi tuntua siltä, että aika loppuu kesken ja niin paljon enemmän voisin tehdä ohjelman hyväksi. Samalla pomo, todellinen visionääri, alkoi rekrytoida. En jää sairaalaan, vaan teen töitä klinikassa omin päin ja erikoistuvien lääkärien kanssa. En mene samaan toimipaikkaan jossa olin erikoistuvana lääkärinä, vaan osa erikoistuvista siirrettiin toiseen toimipisteeseen.

Pidin kirjaa paljonko paperitöistä jäljellä.
Tässä voiton puolella! Pahin 40.
Joka kuussa.

Olen innoissani monesta syystä: Voin jatkaa niiden potilaiden lääkärinä, joiden lääkärinä aloitin erikoistumisaikana (ilahduttavan monet haluavat jatkaa, vaikka toimipaikka on eri!) Opetustehtävissä pääsen vaikuttamaan laajemmalti kuin pelkän klinikkapuurtamisen kautta. Ja klinikkapuurtamisesta puheen ollen, en hautaudu potilastyön ja paperityön vuorten alle, kun työajassa on opetukselle omistettua aikaa, ja ammatillinen kasvu ja kehitys on suuremmassa roolissa kuin ilman opetustehtäviä.

Edessä on siis jännittävä syksy. Jännittää tietenkin siitäkin syystä, että oma osaaminen, johtamistaidot, kärsivällisyys (lienee osa johtamistaitoja) ja jossain kohtaa myös jaksaminen ovat varmasti koetuksella. It's all worth it though, siitä olen tässä vaiheessa varma.

Päivystysten ansiosta arkivapaita - usein meni nukkuen,
usein töitä tehden, toisinaan itseäni hemmotellen.
Helmikuu 2017

Tämän blogin päivitys on jäänyt parhaimmillaan satunnaiseksi viime aikoina. Uskon, että olen pystynyt avaamaan joitain asioita amerikkalaisessa systeemissä ja chicagolaisesta näkökulmasta, mutta vähemmän kuin olisin toivonut. Tulevissa töissä on entistä vähemmän aiheita, joista olisi sopivaa kirjoittaa julkisesti, ja vaikka terveyspolitiikan ja terveydenhuollon näkökulmasta vaahdottavaa riittää, kannattanee se jatkossa kanavoida englanninkieliseen vaikuttamistoimintaan (olen muuten jo tällaisen yhdistyksen jäsen). Elämäni työn ulkopuolella taas on niin amerikkalaistunutta ja suoraan sanottuna ei niin mielenkiintoista, etten osaa siitäkään enää kirjoittaa - uutuuden ihmettely ja erilaisuuksien huomioiminen näyttää olevan osaltani aika lailla ohi.

Näin ollen on aika sanoa lämmin heippa. Kiitos kaikille lukeneille ja kommentoineille! Jatkan blogien lukijana ja kommentoijana, ja ilmoittelen itsestäni, jos herättelenkin blogia henkiin. Wish me luck! Sitäkin tulen tarvitsemaan.

Huhtikuu 2017

Ennen kuin bloggasin chicagolaisena lääkärinä

Kiitos Blogisi tarina -haasteesta Sugar ja Anni!

2004, kaksi viikkoa ennen ensimmäistä blogiani

Kävin juuri kokeilemassa, ja muistin vielä ihan ensimmäisen online journalini salasanan. Loin tunnukset livejournaliin (näköjään) maaliskuussa 2004, ja kirjoittelin mitä sattuu lähinnä pienen netin kautta muodostuneen kaveripiirin luettavaksi. Saman vuoden joulukuussa selailin saman palvelimen blogeja satunnaisgeneraattorilla, ja kommentoin yhden bloggarin hyvää elokuvamakua. Tähän amerikkalaiseen mieheen tutustuin sitten vähän paremminkin. Keväällä 2005 aloimme sähköpostittelemaan, ja syksyllä 2005 kävin hakemassa hänet kylään Helsinki-Vantaalta.

Seitseminen, syyskuu 2005.

Siitä alkoi viiden vuoden kaukosuhde, jonka aikana kirjoitin kaukosuhdeblogia salasanan takana Vuodatuksessa - tällä kertaa lähinnä pienen, netin kautta muodostuneen kaukosuhdevertaistukikaveripiirin luettavaksi. Edelleen seuraan maanmainion Onniannin elämää, ja monen muunkin kaukosuhde päättyi ulkomaille muuttoon.

Kauppi, Tampere. Toukokuu 2007

Viimeisen päivitykseni Livejournaliin tein tammikuussa 2010, ja jo sitä ennen olin alkanut kirjoittaa Bloggeriin siitä, miten muututaan kaukosuhteessa elävästä suomalaisesta suomalaiseksi emigrantiksi Atlantin takana.

Chicagoland, syyskuu 2010 - kaksi päivää muuton jälkeen.

Muuton jälkeen syksystä 2010 kirjoittelin siitä sun tästä: Amerikkalaisuuksista ei enää jonkun ajan asumisen jälkeen osannut kirjoittaa sellaisina erikoisuuksina kuin ne suomalaisille näyttäytyvät. Luin lääkärilisenssitentteihin, mutta siitä ei syntynyt kauhean kiinnostavaa kirjoitettavaa. Tuntui aina, että olisin halunnut kirjoittaa enemmän politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, mutta se oli minulle liian vaativaa, ei vähiten siksi kuinka kauan aikaa taustatyöhön olisi mennyt.

Hyde Park - Promontory Point, kesäkuu 2014.

Sitten viime vuonna saavutin sen suurimman ja/tai vaikeimman tavoitteeni, sain erikoistumispaikan ja aloitin lääkärintyöt. Se tuntui sopivalta kohdalta aloittaa uusi blogi, ja kirjoittaa Chicagosta, terveydenhuollosta ja lääkärin työstä Amerikassa. Vaan kuinkas sitten kävikään... Niin sitä kirjoitellaan edelleen satunnaisesti ja satunnaisista jutuista!

San Diego California, marraskuu 2015.
Kaksi päivää sitten siellä, huomenna töissä...

Sama linja jatkunee, mutta kirjoitustahti näyttää harventuvan. Nautin edelleen kovasti muiden etenkin ulkosuomalaisten blogien lukemisesta, vaikka siihenkin on vähemmän aikaa ja kommentointi on sekin jäänyt vähemmälle - mutta takaa kuitenkin sen, etten kokonaan ole häviämässä blogimaailmasta minnekään. Olenhan jo tukevasti toisella vuosikymmenellä satunnaisena online-kirjoittajana!

Haaste on kiertänyt jo suurimmassa osassa blogeista, joita luen, joten lähetän sen tylsästi eteenpäin kenelle tahansa kuka haluaa siihen tarttua!

Vuosipäivä, maailma, sekä Tähän asti tapahtunutta osa 3

Eilen tuli täyteen viisi vuotta eloa täällä. Unohdin koko merkkipäivän, mutta onneksi sattumalta juhlistin työviikon päättymistä mansikkamargaritalla (katso kuva, eikö ole ihanan kamala).

Cheers! Maailmallemme, lähimmäisyydelle,

tulevaisuudelle.

Muuton puolivuosikymmenpäivä osuu aikaan, jolloin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä, että jos olisin Suomessa, voisin tehdä enemmän paremman maailman hyväksi kuin täällä urbaanin kurjuuden keskellä. Ontuvasti sanottu, mutta tajuatte varmaan mitä tarkoitan. Mutta samalla kun huonojen tai järkyttävien uutisten tulva on kiihtynyt, on toivoni herännyt toisenlaisia uutisia lukiessa: rasistiset, ksenofobiset vihapuheet ovat sittenkin marginaali, eikä ihmiset tervetulleeksi toivottava ja heitä auttava joukko ole mikään "ääripää" vaan se ei-enää-niin-hiljainen (toivottavasti-)enemmistö.

Runeberg, eräs suomalaisen nationalismin isistä on erittäin ajankohtainen 150 vuotta sitten sanoittamallaan virrellä:

Oi Herra, kaikki päällä maan

loit lähimmäisiksemme,

myös kieleltään ja uskoltaan

niin vieraat toisillemme.

Kun sinulta

saa hoivansa

myös kaukainen

maa, kansa sen,

niin ketään torju emme.

Klikkaa linkistä koko virsi, ja käytä tarvittaessa keskustelussa, jos joku kehtaa vielä ehdottaa että päästettäisiin Suomeen vaan kristittyjä. Tai ei ketään. Tai vain jokunen.

Ja nyt menneeseen. 

perjantai 24. syyskuuta 2010

Ready to study

Ostin elämäni ensimmäisen preppauskirjan. Tai itse asiassa toisenkin saman tien. Anatomian kirjani ja kuvastoni kulkevat vielä postissa (postin ilmoittama keskimääräinen maks. kuljetusaika 24 arkipäivää tulee täyteen ensi tiistaina, joten saisi tulla jo!) mutta näillä pääsen alkuun. Kliinisen biokemian ja histologian kirjat aion ostaa käytettynä netistä, mutta yllättäen en ole mitenkään kärsimätön niitä saamaan. Fysiologiani (Ganongin) myin, enkä ole vielä päättänyt minkä hankin tilalle. Opiskeluaikana melkein koko kurssilla oli Guyton, mutta Ganong oli tiiviimpää tekstiä joten pidin siitä enemmän. Jotenkin vaan elän toivossa että olisi jotain parempaa, sillä tunnit Ganongin parissa olivat melko hikisiä, eikä se varsinaisesti temmannut mukaansa... Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan, vaikka tätä ei tietääkseni lue kovin moni joka olisi ihan viime vuosina shopannut fysiologian opuksia. ;)

Ihan on "takaisin kouluun" -fiilis, etenkin kun kirjojen lisäksi piti tietenkin ostaa kalenteri (jotta voin pitää kirjaa opiskeluistani? Ehkä), uusia kyniä (vaikken edes jättänyt kaikkia kyniäni Suomeen...), viivotin ja muistiinpanovihkoja. Maanantaina sitten kirja kauniiseen käteen ja pänttäämään!

Eilen muuten rikoimme ennätyksen siinä, kuinka kauan olemme putkeen olleet samalla mantereella. No, laskin myös ne tunnit mukaan, jolloin olimme samassa lentokoneessa meren yläpuolella. Tänään on siis kolmaskymmeneskolmas päivä, emmekä vielä ole repimässä toisiltamme silmiä päästä. Itse asiassa melkein tekisi mieli laittaa tähän sellainen <3 -merkki, mutta se voisi olla vähän liian imelää minulta. ;)

Tähän asti tapahtunutta: Muuttaessa

Vaikka tarkoitus ei ollut koko elämäntarinaani kerrata, kirjoittamaani selatessani muuttoaihe oli ohittamaton. Allaoleva kirjoitus on ajankohtainen tänään, vietettyäni mukavan illan työkaverien seurassa (luentopäivällinen brasilialaisessa pihviravintolassa - loppukuun voinkin sitten pitää Elävän Ravinnon Elokuuta vastapainoksi?) voin todeta, että mieletön tuuri työpaikkojen suhteen jatkuu. Harmittaa, kuinka vähän suomalaisten työkaverien kanssa olen enää tekemisissä, etenkin mietin, kehtaisinko vielä lähettää sähköpostia viimeiselle pomolleni, joka oli (ylläri ylläri) huippu. Let's face it, minä vaan olen onnellisten tähtien alla syntynyt, ja onnellisten tähtien alla saan töitäni tehdä.

Alla mainituissa neljässä matkalaukussa oli ainakin 10-15 kiloa lääketieteellistä kirjallisuutta. 

tiistai 31. elokuuta 2010

Tilapäisesti koditon 

Ennen

Palautin avaimet asuntotoimistoon neljä tuntia sitten, kohtalaisen hektisen kahden päivän asunnontyhjennyksen jälkeen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, paitsi siskoillani, joiden luokse kannettiin tänään laatikko jos toinenkin. Ensin tuntui siltä, että neljään matkalaukkuun mahtuu vaikka mitä, mutta sen jälkeen kun sain niihin mahtumaan paljon enemmän kuin luulin, oli jäljellä vielä vaikka mitä tavaraa, jota en halua mukaan, mutta jota en halunnut poiskaan heittää. Sisko julisti, ettei heidän enää koskaan tarvitse ostaa lautasliinoja... Ja minä lähden ja jätän laatikoiden (sisällön) jälkihoidon muille! Niin sitä pitää. Meille jää "vain" neljä matkalaukullista, joiden kanssa pitäisi sitten selvitä Chicagoon asti.

Jälkeen

Otsikosta huolimatta en tunne itseäni kodittomaksi ollenkaan. Se vaan kuulostaa sopivan dramaattiselta. ;) Minua odottaa koti Amerikassa, ja sukua ja ystäviä riittää Suomessa niin paljon, että en heti sillan alle joutuisi. Työt lopettaessani olin vallan hämilläni siitä kuinka lämpimän matkaanlähetyksen sain (minulla on aina ollut hyvä tuuri työpaikkojen suhteen, aina hyviä ja mukavia työkavereita! Kunpa se vaan jatkuisi!) ja viime lauantaina vietettiin läksiäisiä - ei hullummat pirskeet. :) Ystävät koolle kokoamalla sitä vasta oikein tajuaa kuinka onnekas onkaan. Varsinaisia hyvästejä en oikein taida osata jättää, kun huomaan sanovani kaikille "nähdään". Ja toisaalta, mikäs siinä. Aion täällä tietenkin tulla käymään, ja odotan myös vieraita Chicagoon - ennemmin tai myöhemmin! Lisäksi yhteydenpito on nykyään niin helppoa, että toivon ja uskon että yhteydet tänne säilyvät.

Lopulta

Tähän asti tapahtunutta: Alkumetrit

Nyt voisi olla hyvä aika (välttelen koti- ja oikeita töitä) kerrata taivalta suomalaisesta lääketieteen lisensiaatista amerikkalaiseksi erikoistuvaksi lääkäriksi. Anonyymi kyseli prosessista pari postausta sitten, ja siitäpä sysäys viimein aloittaa "kootut selitykset" siitä miten tähän pisteeseen oikein pääsee.

Pidätän oikeudet muokata vanhoja merkintöjäni erityisesti asiavirheiden kohdalta. Lupaan että niistä pääsee silti aistimaan tietämättömän noviisiuteni! Aloitin pintapuolisen tutustumisen aiheeseen pari kuukautta ennen muuttoa.

Heinäkuun 2010 taikaa

Keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Jokunen viikko sitten vihdoin luin (tai osin selailin läpi) "pikku" vihkosen, 82 sivua tietoa siitä, miten ulkomailla valmistunut lääkäri voi hankkia lääkärinoikeudet Yhdysvalloissa. Lääkiksessä meillä oli itse asiassa yksi luento aiheesta lääkärinä ulkomailla. Kun Yhdysvalloista tuli puhe, kerrottiin lähinnä että tentti on vaikea ja kallis, ja oikeastaan annettiin ymmärtää ettei kannata yrittää. Tässä sitä kuitenkin ollaan, haluan asua Yhdysvalloissa, enkä halua luopua ammatistani. Jos tutkimustyö olisi mun juttu, voisi olla helpompaa. Siihen ei nimittäin tarvitse lääkärinlupaa, ellei ole tekemisissä potilasnäytteiden kanssa.

Nyt kun tiedän aihepiiristä vähän enemmän itsekin, kirjaan tännekin lyhyesti, mitä minun pitää muutettuani tehdä. Ensimmäiseksi minun pitää hakea oikeutta osallistua tentteihin, mm. opinahjoni pitää varmistaa Yhdysvaltain päähän, että todella olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi. Tämä hoidetaan ECFMG:n kautta (joka suomeksi olisi jotakuinkin "ulkomailla valmistuneiden lääkäreiden koulutuskomitea"). Jossain määrin tämä sama organisaatio huolehtii myös tenttaamisesta. Tentti itsessään on nimeltään USMLE, suurpiirteisesti suomennettuna Yhdysvaltain lääkäreiden lisensointitentti. Tentti on jaettu kolmeen "askeleeseen". Step 1 on 8-tuntinen tietokonetentti perustieteiden kuten anatomian, fysiologian ja biokemian aloilta. Step 2 on puolestaan jaettu kahtia, kliiniset tiedot (jälleen kahdeksisen tuntia tietokoneella) ja kliiniset taidot (simuloituja potilastapauksia, joista pitää myös laatia asianmukaiset potilasasiakirjat). Step 3 tehdään taas tietokoneella.

Tiedän siis, miten kulutan aikani muuton jälkeen! Aloitin lääkiksen 2001, ja vuoden 2003 jälkeen perustieteitä on tullut harjoitettua varsin minimaalisesti. En paljoa enää muista oksidatiivisesta fosforylaatiosta, aktiopotentiaaleista, maksan mikroskooppisesta anatomiasta, solubiologiasta ja sen sellaisesta. Veikkaanpa, että on myös paljon sellaista, jota en muista unohtaneeni. Uskomatonta kyllä, olen kuitenkin innokas palaamaan jopa biokemian pariin. Toivon että kliininen kokemus toisi uutta perspektiiviä ja kiinnostus myös säilyisi riittävän pitkään.

Kun olen selvittänyt USMLE:n, minun täytyy vielä saada erikoistumispaikka. Onneksi olen kiinnostunut vähän vähemmän hohdokkaista erikoisaloista kuten yleislääketiede ja geriatria. Silti erikoistumispaikan saaminen voi olla vaikeampaa kuin tenttien läpäisy. Ainakin siihen menee aikaa. 

Olin muistavinani että joka päivä olisi paistanut aurinko...