Paperit perillä

Etenkin kun on ollut työjuttuja joita vältellä, kansalaisuushakemus jonka täyttöön innostuin reilu kuukausi sitten, tuli valmiiksi suht kivutta. Voi olla, että jotkut järjestöistäni, joiden jäsen olen ollut, jäivät listalta pois - olen kummallista kyllä hukannut Adjustment of Status -hakemukseni, jossa muistaakseni viimeksi näitä listasin. Näkee sitten jääkö kaksoiskansalaisuus siitä kiinni. Matkat ulkomaille sen sijaan tuli tasan tarkkaan ilmoitettua Google-kalenterin avustuksella, vaikka meinasi Tanska ja Saksa unohtua yhdeltä reissulta ilmoittamatta.

Siinäpä se, 21 sivua hakemusta ja toinen samanmoinen liitteitä.

Oli löysempi työpäivä klinikalla viime viikolla, ja menin hoodin postiin lounastauolla. On veikeää elää elämää, jossa halutessaan pääsee joka päivä kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja niihin perustuvat pelkonsa. Posti on pari korttelia tutusta työreitistä sivuun, sen ympäristössä oli paljon enemmän porukkaa liikkeellä ja vielä isot tietyöt joten jouduin parkkeeraamaan sivummas. Tutulla reitillä en enää ajattele ketä kohtaan, enkä sitäpaitsi lähes koskaan nouse autosta kesken työmatkan Chicagon puolella. Nyt huomasin tarkkaavani ympäristöä koko lyhyen kävelyn tavanomaista enemmän, ja yritin olla erityisen nonchalant. Voi minua, valkoista keskiluokkaista lähiöläistä.

Eilen menin töihin julkisilla, sillä oli jälleen baseballin vuoro töiden jälkeen, ja julkiset on Wrigley Fieldille kirkkaasti paras vaihtoehto. Oli valtavan virkistävää matkan jokaisella vaiheella! Ensin kävelin lähijunalle - ihana kesäaamu, ja lämmin! Junassa ehdin tarkistaa klinikkapäivän aikatauluni, tosin tietäen että turhaan luen edellisiä merkintöjä, tuskin puolet varatuista ajoista käyttää ajan alunperin varannut henkilö. (No ja iltapäivällä heitä korvaamaan ei edes tullut tarpeeksi akuuttiaikaa toivovia. Ja huom "akuutti" tarkoittaa tässä kontekstissa 80-prosenttisesti ei-kiireellistä asiaa, ellei reseptinuusimisen laiminlyöntiä lasketa akuutiksi asiaksi.)

Chicagoon matkustavia suosittelen menemään Loopin aamuruuhkaan jalankulkijana. Olin jo unohtanut, mikä energia virtaa siinä, kun muutama tuhat ihmistä harppoo sopivan ripeästi ja määrätietoisena joen vartta samaan suuntaan. Aamuisen joukon ja Wrigleyn urheiluturistiruuhkaan kontrasti on musertava, vaikka positiivinen on senkin joukon energia. Ruuhkakävelyn määrätietoisuus ja sulavuus! Union Stationilta bussipysäkille oli suorastaan riemullista käveltävää.

Bussi Loopista klinikalle kulki suoraa reittiä, ja oli taas veikeää seurata miten bussi muutti muotoaan pariin kertaan finanssidistriktiltä juppialueelle ja sieltä hoodille vähitellen ajellessa.

Noin niin kuin lähtökohtaisesti aika symppiksen näköinen metroasema.

Töissä en kertonut kenellekään, että tulin bussilla, tai että töiden jälkeen kävelisin vihreälle metrolinjalle puiston läpi, sillä tiedän että vähintään kaksi henkilöä olisi vaatinut heidän kyytiinsä hyppäämistä turvallisuussyistä. Myönnän, että saatan välillä vähätellä vaaroja, mutta väitän että yhdeksän kertaa kymmenestä niitä minulle liioitellaan. Samaa tuskin tekisin pimeällä, tai ainakin jättäisin puiston kautta oikaisun väliin. Pientä uhmaa ilmassa siis, ja taas oli vallan kiintoisa ja turvallinen ja terveellinen kävely metrolle - mikä suunnaton yllätys. Puiston rengastie oli täpötäynnä autoja, oli paljon kokoontaitettavia tuoleja, jokunen juomakoju ja ihmiset vaan hengaamassa. Ihan eurooppalaiselta näytti, miinus ne autot ja euroopassa on puistoissa yleensä enemmän kalpeita ihmisiä. Kamalan tärkeää välillä jättää se auto kotiin!

Keräilen näitä asematunnuskuvia.

Postiin palatakseni, olen kuullut myös väitteitä, että posti hukataan Chicagossa varmemmin kuin lähiöissä, ja palvelu keskustan posteissa on hirveää. Ähäkutit sillekin, sillä kahdessa päivässä oli paksu kirjeeni perillä valtion turvallisuusvirastossa.

Eilen kun huomasin, että sekki oli lunastettu, huomasin toivovani, etteivät nyt ihan heti hyväksyisi hakemustani. En taida olla ihan kokonaan valmis kaksoiskansalaisuuteen, noin niin kuin henkisesti. Kun postiluukusta tupsahti kirje samaisesta virastosta, ehdin hetken pelätä että kutsuvat jo sormenjälkiin (jos vaikka ovat sormenjälkeni puolessatoista vuodessa muuttuneet! Tuottoisaa, kun joka kerta maksaa $85) mutta onneksi oli ilmoitus hakemuksen vastaanotosta vaan.

Kerrankin saavat puolestani ottaa aikansa, kahdella ehdolla: 1) kunhan eivät pyydä lisätodisteita esim. avioliiton aitoudesta (kahdesti vasta sekin todisteltu, sitä ennen kihlauksen aitous kertaalleen) ja 2) kunhan asia on hoidossa niin että voin huoleta matkustaa Suomeen vuoden päästä kuten aie olisi. Vertaisverkkokokemusten mukaan voi mennä kahdesta kuukaudesta vuoteen.