Hyvää huomenta, Chicago!

Hyvä tunne lähteä töistä ajallaan uuden päivän alkaessa näissä maisemissa.

On ollut tapahtumarikas viikko töiden suhteen, mutta vähän paremmin alkaa olla hommat hallussa niin, ettei mene koko iltaa dokumentointiin. Ei sillä että olisin erityisen epäileväinen ollut aiemminkaan, mutta nyt tiedän että pystyn tähän varmasti.

Ja tänne takaisin 3.5 tunnin päästä. Toivoen tapahtumaköyhää yötä!

Standardisoinnin riemuvoitto: Elvytys

Tänään oli todennäköisesti pitkään aikaan viimeinen "freebie", eli päivä, jolloin ei ole potilasvastuuta ja pääsen kotiin etuajassa. Suoritamme viimein American Heart Associationin (AHA) aikuisten tehoelvytyskurssia. Meillä on jo sertifikaatit terveydenhuollon ammattilaisen suorittamalle peruselvytykselle (BLS) ja lapsen tehoelvytykselle (PALS), ja postista pitäisi pian tupsahtaa NRP-kortti vastasyntyneen elvytysohjelman suorittamisen merkiksi.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni Suomen ohjeistukset muokataan hyvin pitkälti AHA:n algoritmien mukaan. Lääkiksessä meillä tietenkin oli elvytyskoulutusta, ja olin myös työn kautta muutamassa simulaatiossa. Opin kyllä tehokkaan peruselvytyksen, ja adrenaliinin käytön, mutta päällimmäiseksi jäi silti kuristava pelko siitä, että taitoja joskus joutuisi käyttämään, eikä informaatio ollut päässä mitenkään jäsentyneesti.

Sydänpysähdyksen lisäksi algoritmi löytyy mm. tajuissaan olevalle takykardialle. Lähde.

En tiedä, järjestetäänkö Suomessa AHA:n kursseja, mutta jos joskus saat mahdollisuuden osallistua, voin suositella, etenkin jos olet terveydenhuollossa mutta et alueella, jossa elvytystaidot pysyvät yllä. Kaksipäiväiseen (tai puolitoistapäiväiseen) kurssiin sisältyy kirja, jonka sisältöä pitää tenttiä etukäteen. AHA:n videot käyvät systemaattisesti läpi jokaisen vaiheen, joita sitten harjoitellaan mannekiinien kanssa ryhmissä. Käytössä oli myös mainio EKG-simulaattori, laite, josta nappia painamalla sai defibrillaattoriin haluamansa rytmin. Sitä tiiraillessa totesin, että EKG:n tulkinta on yksi suomalaisen lääkärikoulutuksen eroista amerikkalaiseen verrattuna. Rytmit, jotka minun mielestäni pitäisi jokaisen vastavalmistuneenkin tunnistaa unissaan, opetettiin meille kuin alusta alkaen.

Kaikki suomalaiset lääkärit ja monet hoitajat tietää heti tämän.

Olen yleensä suuri soveltamisen ja itsenäisen oppimisen ja opettamisen puolustaja ja vastahankaan standardointia, mutta tehoelvytyksen kohdalla pitää antaa tunnustusta AHA:n ohjelmalle. Vaikka edelleen toivon, etten joudu elvyttämään, tiedän nyt että onnistuisin tehoelvytyksen johtamisessa sen aloittamisesta aina toiseen amiodaroniampullaan ja sydänpysähdyksen syiden arviointiin* saakka - kunhan saatavilla olisi joko larynx-maski tai joku joka osaa intuboida paremmin kuin minä.

*Kaikelle on muistisääntönsä, tässä Hoot ja Teet.

P.S. Tänään tosiaan "freebie", huomenna taas ensimmäinen tosipäivystys, kun olen kakkospäivystäjänä omilla osastoilla klo 22-08, ja sunnuntaina 08-20. Kaksi viikkoa sitten ei ollut yhtään uutta potilasta perjantaiyönä, kuulin. Ei haittaisi vaikka olisi toimintaa jonkun verran, mutta tunnustan että hartain toiveeni on että saisin nukkua yli tunnin. Niin se vaan on, että ei päivystyksen jälkeisenä päivänä (viimeiset 2 viikkoa olin la-su-yön synnärillä) eikä seuraavina öinä mitenkään pysty kuromaan kiinni univajetta. Se näyttäytyy etenkin siinä, että lyhyenkään työpäivän jälkeen en pysty mihinkään blogipostausta vaativampaan fyysiseen tai kognitiiviseen suoritukseen, ja hommat kasaantuu, ja pian se stressaa...

Valvomisen ja nukkumisen harjoittelua

Itsenäisyyspäivän jälkeinen yö oli viimeinen perehdytysvuoroni sairaalassa. Viime syksynä haastattelussa juuri tähän paikkaan jonka sain, vastasin kysyttäessä odottavani suurimmaksi vaikeudeksi unenpuutetta. En olisi millään viitsinyt ihanana kesäiltana sulkeutua makuuhuoneeseen pimennysverhojen taakse nukkumaan ennen keskiöistä vuoron alkua, mutta mies sai vakuutettua että hullu olen jos en yritä. Pyörin sängyssä tunnin laput silmillä ja korvilla jotain meditaatiovesikohinaa kuunnellen, nukuin noin tunnin, heräsin ihan lähellä ammuttuihin itsenäisyyspäiväraketteihin, ja torkuin vielä puoli tuntia pauketta kuunnellen.

Tänään vuoron jälkeen olin kotona puoli kymmeneltä, ja vaikka unta oli yön aikana tullut noin kolmekymmentä sekuntia, aamupala oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Täten julistan että Post Call Breakfastista tulkoon tapa! Tapa sisältää 10 minuutin kävelymatkan siihen paikkakunnan lähiruoka/luomu/fiinimpään aamiaisravintolaan, ja mitä tahansa niiden aamiaislistalta. Saatan jonkun toisenkin kerran syödä niiden Eggs Benedict Paris -annoksen (croissantilla kinkkua, brietä, uppomunat ja hollandaise). Ettei vahingossa tule pitkän yön päälle kalorivaje, katsokaas.

Mies on sitä mieltä, että minä nukun missä vain ja milloin vain, mutta ei se ihan pidä paikkaansa. Tänään post-call unet oli parhaimmillaan sohvalla, kun taustalla soi jalkapallo ja mies kannusti vieressä (kaksi matsia, nukuin kuin tukki noin kaksi matsia kun lisäaika otetaan huomioon). Sen sijaan pelien välissä yritin turhaan lisäunta. Päivänukkumisessa on siis vielä harjoiteltavaa.