Eka takana, kolmekymmentäviisi edessä

Amerikassa on useampia kansanviisauksia liittyen terveydenhuoltoon, ja kuuluisin niistä lienee, että ei parane sairastua heinäkuussa. Heinäkuussa opetussairaaloiden henkilökunta kaikilla tasoilla on uutta: Uudet kandit, uudet ekavuotiset erikoistuvat, uudet seniorierikoistuvat, vastavalmistuneet erikoislääkärit. 

Minä uskon päässeeni ensimmäisestä kuukaudesta aika helpolla. En ainakaan koe juoneeni vettä Niagaran putouksesta, kuten linkin takaa löytyvä kirjoittaja, vaikka syy siihen saattaa yksinkertaisesti olla, etten ollut oman erikoisalan jaksoilla, ja nyt kun olen ollut omilla osastoilla päivystämässä, on sattunut rauhallisia päiviä (ensimmäiset hulinat ehkä jo huomenna sunnuntaina. Taikauskoisuus ärsyttää, mutta tarttuu nopeasti, mitä tulee kiireisen päivän manaamiseen. Ei siis pidä sanoa mitään alkavasta tai tulevasta vuorosta, ainakaan mitään optimistista!)

Elokuun alun kunniaksi hoidan viimeisiä asioita pois. Viikko sitten sain ensimmäisen palkan, joten saatoin alkaa täytellä vakuutuslomakkeita. Heti ensimmäiseksi pääsin korjaamaan tietojani: Olin 29 päivää todellista nuorempi henkilöstöosaston syöttämien tietojen mukaan, kun kuukausi ja päivä olivat vaihtaneet syntymäajassa paikkaa - ja olin mies. Koska aion vakuutuksella kattaa naisellisia terveyspalveluja (ei ole vielä miesten ehkäisypilleriä! Entä mitäköhän vakuutusyhtiö sanoisi miehen papa-kokeesta?) katsoin aiheelliseksi korjata senkin pikku virheen ennen vakuutuksen valitsemista.

Se kertookin ensimmäisen kuukauden tärkeimmän ei-lääketieteellisen oppini: Kannattaa varautua siihen, että mikään ei mene sairaalabyrokratiassa kerrasta oikein, kaikessa kestää pidempään kuin pitäisi ("ihan pian" tai "tänä viikonloppuna" odotettavissa oleva materiaali tai ohjeistus tai kaavake saattaa odotuttaa itseään vielä kolmen viikon päästä) ja oikeastaan on hyvä jos osaa hoitaa hommat itse ilman ammattilaisen apua, ja varautuu siihen, ettei mikään toimi ihan just niin kuin pitäisi.

Henkilökortilla pääsee parkkihalliin, voi maksaa ruokalassa 160 dollariin asti kuukaudessa (paitsi jos ei voi, kts. oppimani yllä). Mukana tulee kantaa todistuksia ensiapukursseista (ups, kaksi neljästä puuttuu) ja kätevimmin ne kulkevat henkilökortin kotelossa. Hälytyskoodien selityskortti ja oman hengityssuojaimen koko on suositeltavaa pitää mukana myös. Oman itsensä takia mukana kannattaa olla koko tiimin piipparinumerot, ja minulla sattui mukaan vielä aivoinfarktiprotokollakin.

Kuun vaihde tarkoittaa myös parkkimaksujen tarkistusta: Edellisen kuukauden parkkimaksut korvataan meille vain siinä tapauksessa, että loppulausuntosaneluja ei ole rästissä. Se on kuudenkympin kuukausittainen porkkana hoitaa sanelut ajallaan. Aika mielenkiintoinen järjestelmä, joka tietenkin aiheuttaa lisäbyrokratiaa sen verran, että yhden henkilön ainut tehtävä on koordinoida sitä, että loppulausunnot sanellaan ajallaan. Veikkaan, että jotain sanktioita tulee sairaalalle, jos useamman kuukauden takaa on saneluja rästissä, muutoin tämä ei voisi mitenkään olla kustannustehokas järjestelmä! (Toisaalta kuka tietää onko se...) Toinen vaihtoehto olisi parkkeerata ulkoparkissa parin korttelin päässä ilmaiseksi, mutta kukaan ei oikeasti tarjonnut meille tätä mahdollisuutta, koska ensinnäkin sitten ei olisi tarjota meille keppiä/porkkanaa sanelujen hoitamiseksi, ja toisaalta ulkoparkkiin olisi yömyöhään kulkiessa ikävä kävellä seudun ollessa mitä on.

Kevyttä aloituskuukautta minulla kuvaa sekin, että minulle ei tullut yhtään saneluja tehtäväksi kuukauden aikana, joten kunhan löydän jostain paperipinosta sen lärpäkkeen jossa on ohjeet asian hoitamiseksi, saan ihan ilmaiseksi parkkihallimaksun takaisin.

Katsotaan, mikä on tilanne ensi kuun vaihteessa, kun on takana neljä viikkoa osastolla!