Elonmerkki

Kolme kuukautta edellisestä elonmerkistä. Aika rientää jne. Mietin miksi ei ole ollut mitään raportoitavaa, ja huomaan että kai olen kaikesta kertomisen arvoisesta töissä raportoinut. Kamalan mielenkiintoisia tapauksia toki, mutta niistä ei oikein voi kirjoittaa niin tarkasti että ne olisivat mielenkiintoisia.

Kuvat kuukauden takaa perinteiseltä työporukan picniciltä

Lopetin lauantaina ensimmäiset kaksi viikkoa osastolla seniorina tavallisella aikataululla. Kesäkuussa meitä oli kolme jakamassa viikon työt, normaalisti kaksi. Päivä toisensa jälkeen kysyin itseltäni, kuka haluaa sairaalalääkäriksi vapaaehtoisesti. Toisaalta jos on erikoistuvia lääkäreitä tekemässä jalkatyöt, ehkä se on eri juttu. Minulle sattui niin hiljaisia päiviä kuin yksi erittäin kiireinen yö. Hiljaistenkin päivien jälkeen olin puhki, ja ehdin nukkua alle kuusi tuntia. Kiireisen 24-tuntisen jälkeen jäin hätäavuksi vielä yhdeksäksi tunniksi (ja toivottavasti en koskaan toiste tee niin pitkää työpäivää) ja nukuin seuraavat kahdeksantoista tuntia käytännössä putkeen. Nyt olen kipeänä, joten onneksi toivomani valinnainen jakso ei onnistunut.

Lentopalloa aloittelemassa

Klinikkatyö menee vähän sujuvammin, mikä tietenkin on minulle tärkeintä, jos aion kestää sitä loppuelämäni. Oikeastaan klinikkatyössä itsessään ei ole valittamista, Suomen ajoilta olen tottunut siihen että pitää täytellä papereita potilaille ja ajaa heidän asiaansa. Vaikka Suomessa ei sentään yleensä tarvitse taistella vakuutusyhtiöiden kanssa. Se mikä Suomessa kävi sujuvammin oli potilaskertomusmerkinnät. Joka viikko lupaan itselleni etten jätä niitä rästiin, mutta joka viikko niitä jää rästiin.

Lentopallo järvessä osa 1.

Tavallaan täällä sen pitäisi olla helpompaa: klikkauksia potilaan tutkimisen kohdalla (ja voin jopa kopioida edellisen käynnin merkinnät ja vaan muokata sen mukaan mitä tein tällä kertaa eri lailla) ja suunnitelma tulee automaattisesti "älykomentoja" käyttäen, kirjoitan .arviointijasuunnitelma, ja kertomukseen ilmestyy jokainen käyttämäni diagnoosi ja määräämäni lääke ja testi. Minä kun pystyn kirjoittamaan samaan aikaan kuin puhumaan potilaan kanssa, luulisi että kaikki olisi melkein valmista jo ennen kuin potilas lähtee vastaanotolta. Mutta päivän lopussa meidät ajetaan klinikasta, kukaan ei saa jäädä tekemään töitään loppuun, koska henkilökunta haluaa lukita ovet, eikä vaarallisella alueella kenenkään anneta lähteä klinikasta yksin muutenkaan. Siihen mennessä kun olen kotona, olen nälkäinen ja väsynyt, eikä töihin tule enää tartuttua.

Lentopallo järvessä osa 2. Kolmannesta osasta ei tullut kuvaa,
kun olin siellä itse sitä yrittämässä ylös.

Normaali oletus töitä hakiessa on, että lääkäri näkee 9-10 potilasta neljän tunnin klinikkasessiossa. Se tarkoittaa sataa potilaskertomusta viikossa. Parempi petrata, tai tuleva työnantaja potkii minut pellolle alta aikayksikön kun jään jälkeen dokumentoinnissa ja sitä kautta laskutuksessa!

Tulevasta työnantajasta puheen ollen, hion viimein CV:täni. Torstaina yhden potentiaalisen työnantajan rekrytapahtumaan, siinä viimein pakote saada CV kuntoon. Avoimet ovet eivät ole ykkösvaihtoehdossani, johon en vieläkään ole ottanut yhteyttä - kun ei ole ollut se CV päivitettynä. Nyt sitten - viimeistään maanantaina sinne mailia.

Alusta uudestaan huomenna

Tässä työssä pääsee aika helposti samaan pisteeseen kuin autoni tässä päivänä eräänä:

Tankki tyhjä. Auton kanssa ehdin onneksi asemalle ennen kuin ajelin pelkillä höyryillä, mutta itse olin aika lähellä sitä kuuluisaa viime tippaa mitä energiaan tulee, kun lähdin puoli kaksitoista töistä kotiin. 

Toistaiseksi turhauttavinta on ollut se, että vaikka tekisin miten monta ylityötuntia, melkein joka päivä on jotain, mikä olisi pitänyt tehdä paremmin, minkä olisin halunnut tehdä paremmin - ja oikeastaan, nopeammin ja paremmin. Sillä ne asiat mitä ylityötunneilla teen, olisi paremmin tehty jos ne olisivat valmiit aiemmin. Etenkin mitä dokumentointiin tulee. 

Niinpä tulin eilen kotiin kaksi minuuttia vaille puoliyön, enemmän kuin valmiina ensimmäiseen kokonaiseen vapaapäivään kuukauteen. Toistaiseksi vapaapäivät ovat olleet joko ennen tai jälkeen yövuoron. Yöunien, aamutorkkujen ja iltapäivänokosten, sekä päivällisvieraiden tarjoaman piristävän vaihtelun jälkeen olen "käynyt tankilla" ja melkein valmis huomiseen. Jos nyt menen nukkumaan, ehdin saada melkein seitsemän tunnin unet. 

Eiköhän tästäkin viikosta selvitä, onhan minulla jo yhden viikon verran enemmän kokemusta kuin viikko sitten!

Viikkokatsaus: Osasto opettaa

Viides päivä takana osastolla, viides päivä kun seniori hoputti että mitä vielä täällä teet, sun pitää lähteä kotiin.

Ensimmäinen päivä kun seniori sanoi että sun pitää levätä ettet heti pala loppuun. (Ehdin hyvin ulos ovesta ennen kahdeksaa kuitenkin, mikä oli tärkeää koska kuudelta aamulla pitää olla taas pelipaikoilla, ja 10 tunnin lepo on pakko saada.)

Ensimmäinen päivä kun otin mutkia kovasti suoraksi potilasdokumentoinnissa. Täällä pitää tehdä täysi väliarvio joka päivä täysine potilaan tutkimisineen.

Viides päivä kun en jaksanut lukea asiasta A B tai C liittyen hoitamaani potilaaseen.

Ongelma kun on se, että samalla kun seniori sanoo, että meidän pitää saada sut lähtemään täältä aikaisemmin, hän myös kiittelee perusteellista dokumentointiani, ja toteaa että ne jotka kirjoittavat potilasmerkintänsä nopeasti eivät yleensä kirjoita niitä hyvin.

Eikä vaan se dokumentointi, vaikka se onkin se kita joka nielee ajasta valtavan lohkareen, vaan toistuvasti saamme ohjeita, että ei saa luottaa aiempiin merkintöihin, ei saa unohtaa kysyä tupakoinnista tai siitä, minkälainen reaktio sopimattomasta lääkkeestä oli tullut, ja kyllä jokaisen pitää omasta potilaasta tehdä täysi tutkimus. (Minun oikotieni ovat puutteellinen refleksien testaus, vajaa selän ja kaulan tutkiminen. Pitää löytää joitain oikoteitä niihin - ja joihinkin muihin. Joka kohta pitää kuitenkin täyttää. Englannin lääkärisanastoa ja ärsyttäviä lyhenteitä opin vähä vähältä. Kuten Yleisvaikutelma: Hyvin kehittynyt, hyvä ravitsemustila, ei akuuttia distressiä.

Eli tee vähemmässä ajassa enemmän, tai sama. Siinä taitaa olla jokaisen lääkärin työelämän ydinvaatimus.

Siinä tietty auttaa luntit. Kirralaisilla on oikein lunttivihko,
josta otin itselleni kopiot. Luntit auttaisi paremmin jos niitä muistaisi käyttää.
Harmi kyllä kiperimpiin juttuihin ei ole luntteja.

Ai niin, tänään oli ensimmäinen aamu kun nukuin herätyskellon ohi. Ehkä siksi että vaikka eilen oli ensimmäinen päivä kun en viimeistellyt potilasmerkintää kotona, otin silti töitä kotiin, kun faksista oli pukannut 89-sivuinen potilaani aiempi sairaushistoria, ja jossain välissä sekin piti käydä läpi. Kävin sitä läpi tässä sohvalla pidettyäni ensin ruokatauon, ja nukahdin se sylissä niin, että muistiinpanojani jouduin itsekin arvailemaan.

Mulla on silti maailman paras työ. Viimeistä potilastani katsomaan mennessä lupasin seniorille, että olen ihan tosi nopea, mutta siinä sairaalasängyn vieressä päätin kuitenkin olla vain vähän nopea, potilaan tapaamisessa on aina sitä jotakin - pakkopullista huolimatta. Potilas sanoo jotain, ja sitä lähtee seuraamaan kuin johtolankaa, tai vielä enemmän kun potilas kysyy jotakin, minusta on itse asiassa melkeinpä parasta päästä selittämään potilaalle hänen vaivaansa.

Ja lääketiede noin ylipäänsä, ilman potilaitakin, anteeksi nyt vaan mutta yksinkertaisesti en usko jos kukaan väittää että universumissa on jotain mielenkiintoisempaa ja monimuotoisempaa ja kiehtovampaa. Toistaiseksi pystyn nauttimaan jopa kantapään kautta oppimisesta. Hemodynamiikkaa, hydrostatiikkaa jopa, vähän kemiaa ja aimo annos farmakologiaa elävissä ihmisissä nähtynä!

Ja elektrofysiologiaa!

Sairaala vai klinikka

Olen ollut töissä sekä terveyskeskuksessa että sairaalassa, mutta suurempi osa työkokemustani on terveyskeskuksesta. Nyt olen ensimmäistä kertaa työssä, jossa käyn osan viikkoa (ensimmäisenä vuonna puoli päivää viikossa) klinikalla, ja loput viikosta kuluu sairaalassa, tai toisinaan toki erikoispoleilla, joissa minulla ei ole varsinaisesti omia potilaita.

Viikonloppuna sain ensimmäisen kunnon kosketuksen sairaalatyöhön meidän omilla osastoilla, kun kirran jaksolaisena olin auttamassa "osastotiimiä". Ensinnäkin, kirurgiaan on vähän vaikea saada otetta, kun olen siellä vain kaksi viikkoa kerrallaan, kolme päivää viikossa. Toisekseen, on vähän kurja mennä osastoille kääntymään, kun en sitten saa jatkaa heidän hoitamistaan.

Ylipäänsä olen selvästi klinikkatyyppiä. Ainakin tässä vaiheessa klinikalla vastaan tulevat jutut ovat paremmin hallussa, ja vaikka siellä on paljon opittavaa (miten kirjoitetaan resepti hiivatulehduksen paikallishoitolääkkeeseen, mihin lähetetään fysioterapiaan, kuka varaa ajan röntgenkuvaan - puhumattakaan siitä millä tyylillä kukin erikoislääkäri, jonka kautta jokainen tapaus menee, haluaa minkäkin tapauksen hoidettavan)

...niin sairaalassa sitä vasta onkin. Kun potilas otetaan osastolle, minulla menee vielä pari tuntia pelkästään tulotekstin (paperilla... ja toivottavasti mustassa kynässä on mustetta jäljellä, kun musta on ainut mikä kelpaa) ja tulomääräysten (koneella... sillä 80-lukulaisen tyylisellä ohjelmalla) tekemiseen. Ei pidä muistaa ainoastaan laittaa lääkkeitä, vaan ruokamääräys (se tuntuu olevan tärkein jos hoitajilta kysytään), arvioida veritulppariski, laittaa labrat - ja jälleen erikoislääkäristä riippuu mitä ja kuinka usein testataan, ja sitten kun konsultoit vaikka kardiologia, hänellä on vielä omat toiveet. Loputonta klikkailua. Ja vaikka suurin osa tärkeimmistä määräyksistä on paketissa, josta vaan valitsee haluamansa, siitä puuttuu kuitenkin kaikille tarvittavaksi lääkkeeksi laitettavat pahoinvointi- ja kipulääkkeet, ja kaikille laitettava mahansuojalääke. Eikä pidä unohtaa määräystä seurata vitaaleja ja määräystä pysyä vuodelevossa/lupaa käydä vessassa ja niin edelleen. Kenelle pitää määrätä vieroitusoirevarotoimet, kenelle kramppivarotoimet? Ei pidä unohtaa dokumentoida kaikkea tätä myös kiertolistaan, joka on yksinkertaisesti word-dokumentti jaetulla levyllä.

Ja sairaalassa se potilaskontakti on niin, noh, kalsea? Potilas on siinä sängyssä vähän hämmentyneenä, tai sairaana, tai molempia, eikä ihan selvillä siitä miksi on pakko olla sairaalassa - tai vaihtoehtoisesti peloissaan - tai mukana hommassa vain omalla agendallaan, esimerkiksi tiettyä lääkettä toivoen. Parissa minuutissa pitäisi kuitenkin tehdä perusteellinen anamneesi ja status - ja oikeasti perusteellinen, sukurasitteet mukaanlukien - ja siirtyä seuraavaan, jos toivoo kahdentoista tunnin päästä pääsevänsä kotiin.

Eilen hoksasin aika myöhään, että potilas jolle oli alunperin väläytelty kotiutusta, ei ollut saanut päivitystä tilanteeseen vielä iltapäivän kallistuessa iltaan. Sanoin seniorille että käyn katsomassa ja samalla yritän saada selkoa asioista A ja B. Seniori totesi, että kyllä sinä pian opit olemaan turhia välittämättä.

Kokeilen ensin, jos pystyisin edelleen välittämään. Sillä yksi terveydenhuollon tehokkaimmista välineistä on uskottavan ammattilaisen muutama rauhoittava tai selkoa tuova sana. (Uskottava = uskottavan vaikutelman antava, riippumatta todellisesta varmuuden tilasta.)

Ja aina voin lohduttautua sillä, että muutaman vuoden päästä päässen halutessani polityöhön täysipäiväisesti. Siellä saa välittääkin - ainakin sitten kun on erikoislääkäri. Nyt yritän sanoa klinikalla potilaille että varatkaa kontrolliaika minulle, mutta lopulta minulla on aika vähän mahdollisuuksia todella vaikuttaa siihen, mitä "minun" potilailleni tapahtuu. Erikoislääkärin potilaitahan he oikeasti ovat, ja sekin tämänpäiväinen potilas joka todella tarvitsee apua, tulee (toivottavasti!!!) takaisin sovitusti melkein viikkoa ennen kuin olen itse taas klinikalla.

Koulutusta, koulutusta! Kyllä tässä oppiikin, oppii lääketieteestä, lääkäriydestä, sairaaloista, Chicagosta, eri kulttuureista, espanjan sanoja sieltä täältä.

Että jos tämä päivitys tuntuu täyteen ahdetulta tai sekavalta tai jäsentymättömältä, niin johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että on itselläkin vähän jäsentelemistä tässä kaikessa. Viikon päästä aloitan kokopäiväisesti osastoilla.

Kaikki kirjataan, parhaat palat kahdesti

Hakulaiteriemuni sai Leenan kysymään, millä vuosikymmenellä mennään muun teknologian kanssa. Minä kävin kouluni siirtymävaiheessa Suomessa niin, että minua ei koskaan kouluttanut lääkäri, joka olisi ollut kuin kotonaan sähköisessä järjestelmässä, mutta minä puolestani tein töitä ainakin osittain sähköisesti alusta asti. En silti sano, että minulla olisi hyvää käsitystä siitä, millainen EMR-kenttä (electronic medical record, sähköinen potilastietojärjestelmä) Suomessa on, sillä olen käyttänyt vain yhtä, jota voi oikeasti sellaiseksi kutsua, ja siitäkin on jo neljä vuotta. Toinen tutustumani oli siinä vaiheessa vasta pelkkä lukuohjelma.

Meidän ohjelmassa saammekin kunnon tulikasteen EMR-maailmaan, sillä käytämme - drumroll please - kolmea eri ohjelmaa riippuen siitä, olemmeko omassa terveyskeskuksessa, erikoispolilla, vai hoidammeko sairaalapotilaita.

Poliklinikoilla kaikki tähän asti näkemäni hoituu sähköisesti, paitsi yhdessä paikkaa osa laboratorio- ja patologialähetteistä tehtiin paperille. Sairaalalla sen sijaan jostain syystä sisäänkirjausdokumentti, eli anamneesi, status ja suunnitelma - selvällä englannilla H&P, history and physical, tehdään paperille. Näin on ympäri sairaalaa. Syy saattaa olla yksinkertaisesti se, että silloin voidaan hyödyntää joka paikkaan riittäviä kandeja eli lääkisopiskelijoita, joilla on oikeus lukea, mutta ei kirjata sähköisesti.

Pyynnöt, labrat ja lääkitykset sekä väliarviot saadaankin näpytellä tämännäköiseen hirvitykseen:

Kuva koulutusvideosta: Väliarvio

Vasta vuosi-pari sitten järjestelmään tuli mitään graafista pohjaa, ja kolmasvuotiset käyttävät tottumuksesta edelleen dos-pohjaista järjestelmää. Väliarvioihin tulee ihan mukavasti automaattisesti labroja ja muuta dataa, mutta etenkin potilaan sisäänkirjauksen vaatima pyyntösuma (ruokavaliosta ja verenpaineiden mittauksesta veritulpanestolääkitykseen ja nesteytykseen) on varsinainen klikkailusuo.

Klikkailu on kuitenkin vielä suuremmassa roolissa erikoispolien EMR:ssä, jossa tulosyyn perusteella avautuu erilaisia monivalintaikkunoita, ja oikeaa oiretta klikkaamalla se luo kokonaisen, vaikka tönkön ja tietokonemaisen, kertomuksen potilaan oirekuvasta. Hyvää tässä tietenkin on se, että tämä edessä ei unohda kysyä potilaalta jotain olennaista:

Kuva netistä: Nykysairaus päänsäryn mukaan.

Vaikka eihän näitä tietenkään ole suunniteltu lääkärin mukavuus ja potilasturvallisuus mielessä. Nämä on suunniteltu laskutuksen mahdollisuuksien maksimoinniksi.

Jos sairaalan EMR on potilastietojärjestelmien Skoda (vertaus, jota ei tietty USA:ssa kannata käyttää, täällä kun ei niitä ole), ja erikoispolien EMR vaikkapa joku GM:n vanhemmista malleista, meidän omalla terveyskeskuksella pääsemmekin käyttämään potilastietojärjestelmien mersua.

Tämä EMR on kuulemma kallis, mutta sitä käytetään kautta suurimpien sairaaloiden ainakin Chicagossa, ja se lienee myös uusimmasta päästä. Toistaiseksi se on myös suosikkini selkeiden ja intuitiivisten valikoidensa ansiosta.

Jälleen koulutuskuva: Polikäyntinäkymää,
ja yhdellä vilkaisulla voi jopa saada kokonaiskuvaa!

Tuntuu melkein siltä, että tämä järjestelmä ymmärtää ihmistä. Tai että se on tehty ihminen ja potilas mielessä. Harvinaista! Totta kai se laskutuskin sieltä löytyy, taustalla hyrrää dokumentaatiota ynnäävä ohjelma, joka kertoo minkätasoisesta käynnistä voit laskuttaa.

Olen aina "tullut toimeen" EMR:ien kanssa mielestäni jopa keskitasoa paremmin, mutta tämän Mersun kimppuun suorastaan halajan päästä, luomaan oletusvalikoita ja suosikkeja ja lisäämään potilasmateriaaleja. 

Ja amerikkalaiseen tapaan kaikkiin näihin on pääsy kotoa käsin Citrixin kautta! Aina tavoitettavissa... se piipparikin otetaan kotiin mukaan. Citrixillä yhteyden EMR:aan saa jopa älypuhelimen kautta, ja tabletilla olen nähnytkin lääkärien sitä käyttävän. Ajattelen niin, että stressiä vähentää, jos voi vaikka tulla pitkän päivän jälkeen kotiin syömään, ja viimeistellä sairauskertomukset vatsa täynnä, tai tarkistaa ettei sittenkään unohtanut jotain tärkeää. 

Toisaalta taas aika ankealta kuulostaa se, että seniorit kehottavat yleislääketieteen osastoilla ollessa aina illalla viimeiseksi tarkistamaan omien potilaiden kertomukset, sillä erikoislääkäri saattaa laittaa kommenttinsa myöhään. Että jos pitää sen perusteella tehdä muutoksia tai määräyksiä, ei ole töissään jäljessä heti kuudelta aamulla.